Uudenkaupungin museossa järjestetään vaihtuvia teemanäyttelyitä. Säännöllisimmin näyttelytoimintaa järjestetään Wahlbergin museotalossa.

 

 

Kapteenit näyttelyn otsake

KAPTEENIT 

Moniosaajia merellä ja maissa 

Uusikaupunki on aina ollut merikaupunki, ja sen asukkaat ovat saaneet elantonsa merenkulusta. Vielä 1800-luvulla kaupungin yleisimmät ammatit olivat juuri merenkulun ammatteja. Muuta miehistöä väheksymättä laivojen kapteeneista ja heidän toiminnastaan on jäänyt eniten tietoa jälkipolville. Merikapteenit eivät kuitenkaan olleet vain kapteeneja. Eikä kapteenin työ ollut pelkästään miehistön päällikkönä toimimista. Kapteeni vastasi kaikesta mitä laivalla tapahtui, ja hän olikin niin johtaja, lääkäri, pappi kuin liikemieskin, jonka vastuulla oli usein myös huolehtia siitä, että laiva sai mahdollisimman tuottoisia lasteja. Usein kapteeni omisti myös osan laivasta. 

Ei ollut siis ihme, että useat kapteenit alkoivat viimeistään kapteenin työstä eläköidyttyään toimimaan erilaisissa kauppamerenkulkuun liittyvissä tehtävissä. Merikapteenit olivat siis usein myös laivanvarustajia, laivanrakennuttajia ja laivayhtiöiden johtajia. Kapteenit saivat työstään vankan pohjan liiketoiminnasta yleensä, joten he toimivat usein myös muillakin aloilla, jotka eivät millään tavalla liittyneet merenkulkuun. Merikaupungin porvaristoon kuuluvat kapteenit olivat myös yhteiskunnallisesti aktiivisia, ja mukana monissa luottamustoimissa. He kuuluivat kaupungin varakkaimpiin asukkaisiin, joten he olivat luonnollisesti kiinnostuneita siitä, kuinka kaupunkia hoidettiin ja kehitettiin, jo pelkästään omien liiketoimiensa takia.  

Kapteenit olivat muiden rooliensa lisäksi yleensä myös aviomiehiä ja isiä. Merillä ollessaan he joutuivat olemaan pitkiä aikoja erossa perheistään, jolloin ikävä ja huoli olivat pysyviä tunnetiloja, puolin ja toisin. Isän ammatti aiheutti haasteita koko perheen elämään, mutta usein myös mahdollisti mukavan toimeentulon ja hyvät yhteydet ulkomaille.   

Kapteenit – moniosaajia merellä ja maissa -näyttely kertoo kahdeksan uusikaupunkilaisen kapteenin elämästä, urasta ja perheistä.  

Näyttely on esillä maaliskuun loppuun 2024.

piirroskuva höyryveturi saapuu Uuteenkaupunkiin

10.6.2024 Museossa avautuu näyttely: 

TULISUITSUINEN HEPO TULEE 

100-vuotias Uudenkaupungin silakkarata

Vilkkaaseen merenkulkukaupunki Uuteenkaupunkiin koetettiin paikallisten porvarien toimesta saada rautatietä sisämaasta jo 1880-luvulla. Junayhteys sisämaahan olisi saattanut muokata paikkakunnasta entistäkin merkittävämmän satamapaikan ja kaupankäynnin solmukohdan.  

Rata päätettiin jatkaa Uuteenkaupunkiin Turusta, ja sitä rakennettiin kauan, pääasiassa rahoituksen puutteen vuoksi. Radan viimein valmistuttua vuonna 1924, oli kaupungin loistoaika purjelaivakauden merikaupunkina jo mennyttä.  

Henkilöliikenne rautatiellä kasvoi aluksi yli odotusten, mutta vuosikymmenten mittaan, muun liikenteen lisääntyessä, hiipui vähäiseksi. Henkilöliikenne lopetettiin vuonna 1992. Tavaraliikenne radalla taas muuttui tärkeämmäksi teollisuuden myötä, kun rataa jatkettiin 1960-luvulla Hangonsaareen lannoitetehdas Rikkihappo Oy:tä varten. 

Näyttely kertoo satavuotiaan junaradan suunnittelusta ja rakentamisesta, junista ja vetureista, sekä radan vaikutuksista ihmisten arkeen, muuhun liikenteeseen, kaupankäyntiin ja teollisuuteen.  

Näyttely on esillä 10.6.-25.10.2024.

 

Vaihtuvien näyttelyiden lisäksi koko Wahlbergin museotalo esittelee uusikaupunkilaisten menneisyyttä. Alakerran perusnäyttely eli "porvariskodin" puoli kertoo kauppiasperheen elämästä 1800-1900-lukujen vaihteessa ja yläkerran perusnäyttely kaupungin perustamisesta sekä merenkulun historiasta. Yläkerrasta löytyy tietoa myös mm. Uudessakaupungissa solmitusta rauhasta vuonna 1721, autoteollisuudesta, ja onpa siellä myös uusikaupunkilaisen maajoukkuekoripalloilija Junnu Leen MM-kisoissa käyttämänsä tossut.