Ukicon 2024

Ukicon järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2024. Uusikaupunkilaiset nuoret olivat esittäneet toiveen cosplaytapahtumasta, joten Uudenkaupungin nuorisopalvelut, kulttuuripalvelut ja kirjasto tarttuivat toimeen ja järjestivät yhteistyössä Ukiconin.

Ohjelmassa oli muun muassa pukukilpailu, catwalk, pop-up-kirjasto, piirustuskilpailu ja pehmolelujen söpöyskilpailu. Tapahtuman teema oli tähtitaivas.

Ukicon 2024

Ukicon 2025

Ukicon järjestettiin toista kertaa la 22.2.2025 klo 12 - 17 Kulttuurikeskus Crusellissa. Tapahtuman teemana oli Valoa ja varjoja. 

Ohjelmassa oli tällä kertaa muun muassa Tuuli Hypénin sarjakuvapaja, Senpai ry:n vetämä karaoke ja Kerttu Aaltosen varjoteatterityöpaja. Tapahtumassa pääsi tonkimaan teatterin puvustamon poistoja ja tekemään löytöjä ilmaiseksi. Crusellista löytyi tapahtumapäivänä myös pop-up-kirjasto ja lautapelihuone. Kävijät saivat itselleen Ukicon-aiheisen siirtokuvatatuoinnin muistoksi tapahtumasta.

Taidekuja valtasi Crusellin alakerran, ja kävijät pääsivät ihailemaan upeita käsitöitä ja taideteoksia. Yläkerrasta löytyi Rauma Pride ry:n, Turku anime ja mangaseura Senpai ry:n, Turun seudun Seta ry:n sekä MIELI Vakka-Suomen Mielenterveys ry:n yhdistyspöydät.

Ukiconin huipensi catwalk ja pukukilpailu sekä Wonderush Idolsin tanssiesitys. Pukukilpailun korupalkinnot lahjoitti Talking to myself jewelry.

Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Uudenkaupungin nuorisopalvelut, Uudenkaupungin kulttuuripalvelut ja Uudenkaupungin kirjastopalvelut.

Vuoden 2025 taidekuja

3ll4rt!, amandageddon__, Anna6anana.art, CallunaDraconis, Kuutio, Mirko, mufffinssi, nuppusquared , PawsUpRobbie, Raccoonfoxart, Riishue, r0skisprinssi, Solilokii, yam1sam

Vuoden 2025 yhdistykset

MIELI Vakka-Suomen Mielenterveys ry, Rauma Pride ry, Turun anime- ja mangaseura Senpai ry, Turun seudun Seta ry

Ukicon la 22.2.2025 klo 12 - 17

Ukicon 2026

Kolmas Ukicon järjestettiin ystävänpäivänä, lauantaina 14.2. klo 12 - 17 Monitoimijatalo Wintterissä. Tapahtuman teemana oli ajankohtaan sopivasti The Power of Love - Rakkauden voima.

Kävijät pääsivät tuttuun tapaan askartelemaan itselleen pinssejä, ottamaan Ukicon-siirtokuvatatuoinnin, pelaamaan lautapelejä, tekemään tarroja ja laulamaan karaokea. Pop-up-kirjastossa oli esillä teemaan sopivia kirjoja ja elokuvia. Pop-up-kirjastossa järjestettiin myös tietokilpailu ja musabingo. Nukketeatteri Piironginlaatikon pisteellä kävijät pääsivät kokeilemaan varjoteatteria, ja taidekuja oli jälleen täynnä toinen toistaan hienompia käsitöitä ja taideteoksia.

Ukiconin huipensi pukukilpailu ja catwalk. Pukukilpailun voitti Jupiter hahmolla Will the Wise.

Vuoden 2026 taidekuja

amandageddon__, ArtfulSaaga, CallunaDraconis, Charmeleone, ellArt, Halfwhite & MitsuLixx Studio, katu_taide, mirko.craf, mufffinssi, oddclownman, paperihaski, Riikkusga, tiny.little.twig, tipsu.art, tsukke_, Unipupu, Velma_In_Wonderland, zenx

Vuoden 2026 yhdistykset

Harrastusseura Revontuli ry, MIELI Vakka-Suomen Mielenterveys ry, Turun anime- ja mangaseura Senpai ry, Turun seudun Seta ry

Ukicon 14.2.2026