Velhoveden kierros

F

Vintrin uimaranta

Merenkulkua ja maakauppaa

Vintrin Uimaranta

Velhovedellä seilasi jo keskiajalla vakkasuomalaisten talonpoikien purjelaivasto. Vintrinrauman sulkuporttien kohdalla on kulkenut yksi talonpoikaispurjehduksen meriväylistä. Laivat olivat piripintaan lastattuja ja lienee Itämeren satamista hankittu mukaan myös luvatonta tavaraa jolla väkeä saatiin houkuteltua Männäisten markkinahumuun. Kauppalaivaston koosta antaa käsityksen maininta vanhoista luetteloista 1500- luvulta: aluksia käytettiin välillä kuljettamaan kuninkaan hevosia joita mahtui yhteen laivaan likipitäen kymmenen.

”Uudenkaupungin alukset olivatkin, kuten oppinut Wexionius kertoo, täydessä lastissa uivien vuorten kaltaisia. Kun niiden ruumat jo olivat täynnä astioita, ladottiin kannelle vielä pyttyjä, korvoja ja sankoja aina puoliväliin maston korkeutta ja kiinnitettiin siihen taitavasti köysillä. Ei tarvinnut näissä aluksissa uppoamista pelätä, koska lastissa oli niin paljon onteloita. Tullimiehet kuitenkin epäilivät pohjimmaisina olevien astioiden usein sisältäneen muutakin kuin tyhjää ilmaa, nimittäin voita ja muita ruokatavaroita, joiden vienti oli ankarasti kielletty”

”Kuningas kirjoitti vuonna 1545 Turun ja Viipurin voudeille vakkasuomalaisten maakaupan vaikutuksista: ”Te ilmoitatte siitä laittomasta, turmiollisesta maakaupasta, jota siinä maanääressä harjoitetaan, niin että ei ainoastaan Viipuri ja muut kaupungit tykkänään turmellu, vaan myös muut maanääret kärsivät paljon vahinkoa. Niin myös vakkasuomalaiset ja muut, jotka meripuolta asuvat, pitävät tapanaan purjehtia ja harjoittaa sitä aina Tanskaan ja vieraisiin kaupunkeihin asti ja vievät ulos kaikenlaisia syötäviä ja muita tavaroita, vaikka kuinka kiellettäisiin.”

Uudenkaupungin Matkailutoimisto

Uudenkaupungin MatkailutoimistoUusikaupunki Tourist office

Rauhankatu 10, PL37, 23501 Uusikaupunki
Puh./Tel. 050 420 5333, 050 420 5425
matkailu@uusikaupunki.fi
visituusikaupunki.fi