Sininen aaltografiikka

10.9.2024 10:23

Lakisääteisistä työllisyyspalveluista tulee osa kunnan palveluita

Kunnat ottavat vuoden 2025 alusta lähtien vastuun työnhakijoille ja työnantajille tarjottavista työvoimapalveluista. Nykyiset TE-toimistot lakkautetaan ja työllisyyden hoitoon liittyvissä asioissa kuntalaisia palvelee oma kunta.

Uudistuksen tarkoituksena on tuoda julkiset työvoima- ja yrityspalvelut lähemmäksi asiakkaita, nopeuttaa työllistymistä sekä antaa kunnille lisää työkaluja alueen elinvoiman vahvistamiseksi. Oma kunta ja alue tuntee asukkaansa ja paikallisen elinkeinoelämän parhaiten, joten henkilö- ja yritysasiakkaille voidaan jatkossa tarjota nimenomaan paikallisiin tarpeisiin sopivia palveluja.

Asiakkaat voivat 1.1.2025 alkaen kääntyä oman kunnan puoleen kaikissa työnhakuun tai työntekijöiden rekrytointiin liittyvissä asioissa.

- Palveluntarjoajan vaihtuminen ei vaikuta asiakkaiden työnhaun voimassaoloon, eikä tehtäviin tai palveluihin, joista hänen kanssaan on jo sovittu. Asiakkaiden ei siis tarvitse olla yhteydessä kuntaan asiakkuuden siirtymisen vuoksi, toteaa työllisyyspalvelujen esihenkilö Hanna Vuola.

Tarkemmat asiointiohjeet julkaistaan kaupungin verkkosivuilla syksyn kuluessa ja tarvittaessa asiakkaisiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

Työnhakijaksi ilmoittaudutaan jatkossakin Työmarkkinatorin Asiointi-palvelussa. Palvelusta löytyy työelämään liittyvää tietoa, palveluita ja avoimia työpaikkoja. Kirjautumalla Työmarkkinatorille pääsee luomaan esimerkiksi työnhakuprofiilin tai työpaikkailmoituksen.

Uusikaupunki on osa Turun työllisyysaluetta

Uudenkaupungin työllisyysviranomaisena toimii Turun työllisyysalue. Turun työllisyysalueen muodostavat 23 varsinaissuomalaista kuntaa ja sen vastuukuntana toimii Turku. Työllisyysalue koostuu seuraavista kunnista: Aura, Kaarina, Kemiönsaari, Kustavi, Laitila, Lieto, Loimaa, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Oripää, Paimio, Parainen, Pyhäranta, Pöytyä, Raisio, Rusko, Sauvo, Taivassalo, Turku, Uusikaupunki ja Vehmaa.

Lähipalveluita on 1.1.2025 suunnitteilla seuraavissa kunnissa: 

  • Kaarina
  •  Laitila
  •  Lieto (palvelee myös Auraa)
  •  Loimaa (palvelee myös Oripäätä ja Pöytyää)
  •  Paimio (palvelee myös Sauvoa)
  •  Raisio (palvelee myös Naantalia, Maskua, Mynämäkeä, Nousiaisia ja Ruskoa)
  •  Parainen (palvelee myös Kemiönsaarta)
  •  Uusikaupunki (palvelee myös Kustavia, Pyhärantaa, Taivassaloa ja Vehmaata)
  •  Turku (vastuukunta)

Voit lukea lisää Turun työllisyysalueesta sekä työllisyyspalvelu-uudistuksesta valmistelun verkkosivulta: https://www.turku.fi/tyollisyysalue

Avainsanat