Jouluinen piirroskuva, tyttö lyhdyn kanssa, joulukuusi ja metsän eläimiä hangella.

12.12.2023 08:49

Jätteettömämmän joulun ABC

Joulunaikaan kotitalouksissa syntyy usein tavallista runsaammin jätettä ja lajitteluasemille viedään aivan liikaa täysin käyttökelpoista tavaraa. 

Lue alta Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) vinkit jätteettömämpään jouluun:

Älä tuota turhaa jätettä

Ennen kuin ostat, harkitse, tarvitsetko todella uutta. Voisiko tarvitsemasi tuotteen lainata ostamisen sijaan? Käytä tavarat loppuun asti ja lajittele ne niiden tullessa käyttökelvottomiksi. Ainoastaan lajittelemalla materiaalit pysyvät kierrossa: rikkinäisistä sähkölaitteista valmistetaan uusia sähkölaitteita, lasipakkaukset ja metallit kiertävät uusiksi pakkauksiksi ja poistotekstiilistä valmistuu kierrätyskuitua uusien tuotteiden raaka-aineeksi.

Lahjoita tai myy itsellesi tarpeettomat tavarat eteenpäin

Käyttökelpoinen tavara ei ole jätettä. Älä vie sitä lajitteluasemalle tai lajittele jäteastiaan, vaan anna tai myy eteenpäin tarvitsevalle. Ehjiä huonekaluja, astioita ja valaisimia voi lahjoittaa esimerkiksi sosiaalisen median annetaan -ryhmissä tai nettikirpputoreilla. Tavara- ja vaatelahjoituksia ottavat vastaan useat hyväntekeväisyysjärjestöt ja kierrätyskeskukset. Usein lahjoituksia ottavat vastaan myös oman alueen seurakunnat, joilta voi tiedustella lahjoitustarpeita.

Voit myös myydä käyttökelpoiset tavarat live- tai nettikirpputoreilla tai tiedustella kiinnostusta tavaroidesi ostamiseen läheisestä ostaa ja myy -liikkeestä.

Uuden ostamisen sijaan voit kääräistä joulupakettiin itsellesi tarpeettoman esineen tai tavaran, jota tiedät toisen arvostavan.

Huolla, korjaa ja korjauta tavaroitasi

Jätteen syntyä voi ehkäistä huoltamalla hankintojaan. Hyvänä esimerkkinä ovat kengät ja vaatteet, joita hoitamalla niiden ikä pitenee. Näppärä parsii puhki kuluneet villasukat ja -paidat sekä ompelee tai paikkaa vaatteisiin tulleet reiät. 

Kaupungit ovat täynnä käsityön ammattilaisia, jotka huoltavat ja korjaavat käden käänteessä vaatteet, kengät sekä laukut ja herättävät henkiin parhaat päivänsä nähneet huonekalut. Löydät alueella korjauspalveluja tarjoavat yritykset kootusti osoitteesta: www.korjaa.se/varsinais-suomi.

Älä osta uutta vaan second handia

Jos tarvitset uutta, selaa ensimmäisenä läpi some- ja nettikirpputorit, käy kirpputoreilla ja vieraile second hand -liikkeissä. Muista myös itse kiikuttaa käyttökelpoiset tekstiilit hyväntekeväisyysjärjestöjen keräyksiin poistotekstiilinkeräyksen sijasta.

Osta kestäviä ja pitkäikäisiä tuotteita – mutta älä niitäkään liikaa

Älä hurahda villityksiin, äläkä kääri joululahjapakettiin turhaa krääsää. Nykyisten kulutustottumusten vuoksi ihmiskunta käytti uusiutuvat luonnonvaransa tänä vuonna 2. elokuuta. 

Kestävistä ja pitkäikäisistä tuotteista puhuttaessa tekstiilit ovat hyvä esimerkki, sillä yli 40 prosenttia tekstiiliteollisuuden kasvihuonepäästöistä olisi ratkaistavissa pelkästään vaatteiden pidempiaikaisella käytöllä. Tekstiili- ja muotiteollisuus on maailman toiseksi saastuttavin teollisuudenala, joka tuottaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä. Ostamalla harkiten laadukkaita ja pitkäikäisiä lempivaatteita ja käyttämällä niitä uudelleen ja uudelleen, annat maapallolle sen ansaitseman joululahjan.

Anna aineeton lahja

Anna aikaasi lahjojen sijaan! Antaudu leikkiin lasten kanssa, lue heille kirjaa, telmi pulkkamäessä. Tee perheen kesken yhteinen joulunäytelmä ja valmista lasten kanssa välipäivinä pitsaa ylijääneistä jouluherkuista. Pysähdy ja ole läsnä.

Anna hieronta hartiansa jumiin saaneelle etätyöläiselle. Luo lumet isovanhempien tai naapurin pihasta. Tilaa vanhemmille kotisiivous, tai auta heitä itse jouluvalmisteluissa. Kutsu ystävä jouluglögille.

Hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta voit esimerkiksi lahjoittaa jollekin lukutaidon, tukea työtä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, hankkia ihmishenkiä pelastavaa sairaanhoitoa kriisialueille, ostaa esimerkiksi puuroa koko kylälle, ystävän yksinäiselle, apua katastrofin uhreille tai jouluiloa syrjäytymisvaarassa olevalle lapselle.

Hanki ruokaa vain sen verran, kuin syöt

Saa Syödä! -sivuston mukaan koko maailmassa noin 30 prosenttia kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy hävikkiin. Vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen saat esimerkiksi LSJH:n seinäkalenterista, joka jaettiin joulukuun alussa kaikkiin niihin alueen kiinteistöihin, joissa on postiluukku tai -laatikko.

Jos ruokahävikkiä jouluna syntyy, hyödynnä tähteet joulun ja uudenvuoden välipäivinä pitsaan, piirakoihin ja keittoihin. Reseptejä ovat koonneet esimerkiksi Martat. Hävikistä herkkua | Martat 

Säästä energiaa ja osallistu sen tuottamiseen – lajittele biojätteet

Lajittelemalla biojätteet osallistut paikallisen kiertotalouden tukemiseen ja kotimaisen energiantuotannon lisäämiseen eli tuet Suomen huoltovarmuutta! LSJH:n toimialueelta kerätty biojäte käsitellään Biolinjan biokaasulaitoksessa Uudessakaupungissa lämmöksi ja lannoitteiksi!

Voit säästää energiaa arjessa monin tavoin. Energiansäästövinkkejä löydät esimerkiksi Kuluttajaliiton sivuilta. Energiansäästövinkit asumiseen | Kuluttajaliitto

 

Ota vinkeistä vaarin ja vähennä joulun jätteitä.! Jos jätettä kuitenkin syntyy, voit tarkistaa lajitteluohjeet LSJH:n sivustolta. Jätteiden ABC | LSJH

 

Lähde: Lounais-Suomen Jätehuolto, tiedote 11.12.2023