Opiskeluhuoltopalvelut järjestää hyvinvointialue Varha. Opiskeluhuoltopalveluihin kuuluu kuraattoritoiminta, psykologin palvelut sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuolto. Lisää tietoa löytyy Varhan sivuilta.

Koulukuraattorit

Koulukuraattoripalvelut ovat kaikkien peruskoulun oppilaiden ja heidän vanhempiensa käytössä.Koulukuraattorit toimivat yhteistyössä oppilaan, hänen huoltajiensa, opettajien ja koko kouluyhteisön, sosiaali- ja terveystoimen ja muiden tukitahojen kanssa.

Koulukuraattori on koulun työntekijä, jonka puoleen voi kääntyä erilaisissa pulmatilanteissa. Työn tavoitteena on oppilaiden koulunkäynnin tukeminen ja hyvinvoinnin edistäminen kouluissa. Tehtävänkuvaan kuuluu sekä yksilöllinen että yhteisöllinen oppilashuoltotyö.

Yksilöllisellä oppilashuoltotyöllä tarkoitetaan esimerkiksi keskustelevia tai toiminnallisia tukikäyntejä. Yhteisöllinen oppilashuoltotyö pitää sisällään muun muassa erilaisten oppilasryhmien ja -luokkien kanssa työskentelyn. Koulukuraattori tekee yhteistyötä kunnan eri toimijoiden kanssa kuten nuorisotoimen, hyvinvointi- ja perheneuvolan, lastensuojelun, lasten ja nuorten psykiatrisen poliklinikan, seurakunnan sekä koulupoliisin kanssa. Yhteistyötä tehdään myös oppilaan sekä hänen huoltajansa, opettajien, rehtorien, koulupsykologien, kouluterveydenhoitajien, koulun perhetyöntekijän sekä koulunkäynnin ohjaajien kanssa.

Oppilaat voivat ottaa yhteyttä koulukuraattoriin omatoimisesti tai tulla asioimaan huoltajien tai opettajan ohjaamana. Koulukuraattorin kanssa käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia. Tarvittaessa koulukuraattori ohjaa oppilaan muihin tarjolla oleviin palveluihin.

Miksi voisit ottaa yhteyttä kuraattoriin?

  • Opiskelumotivaatio on hukassa
  • On joutunut kiusatuksi tai on ollut mukana kiusaamisessa
  • Koulunkäynti pelottaa
  • On tullut poissaoloja
  • Yhteistyö koulussa ei jostain syystä suju
  • Kotona tapahtuvat asiat vaivaavat
  • Kavereitten kanssa on tullut vaikeuksia
  • On surua, murhetta, ahdistusta
  • On yksinäisyyttä
  • On ollut fyysistä tai henkistä väkivaltaa
  • Vapaa-aikaan liittyvät asiat askarruttavat
  • Vanhempana olen huolissani lapseni hyvinvoinnista
  • On keskittymisvaikeuksia
  • On päihdekokeiluja

Koulupsykologit

Koulupsykologi työskentelee kouluilla lapsen psyykkisen hyvinvoinnin, kasvun ja kehityksen sekä koulunkäynnin ja oppimisen edistämiseksi ja tukemiseksi yhteistyössä vanhempien ja kouluyhteisön kanssa. Koulupsykologiin voi ottaa yhteyttä esimerkiksi silloin, kun lapsen koulunkäyntiin, oppimiseen, tunne-elämään, mielenterveyteen tai ihmisuhteisiin liittyvät asiat mietityttävät tai huolestuttavat.

Koulupsykologin toimenkuvaan kuuluvat koulunkäynnin tuen tarpeen selvittelyt, lapsen psykologiset tutkimukset, keskustelutuki sekä vanhempien ja opetushenkilökunnan ohjaus ja neuvonta esimerkiksi lapsen kehitykseen liittyvissä asioissa.  Psykologin tehtäviin kuuluvat myös yhteisöllinen hyvinvointityö kouluilla, yhteydenpito yhteistyötahojen kanssa sekä tarvittaessa lapsen ja hänen perheensä ohjaus muiden palveluiden piiriin. Yhteyttä voivat ottaa esimerkiksi lapsi itse, vanhemmat tai opettaja. Yhteistyö on vapaaehtoista ja luottamuksellista.

Koulupsyykkarit antavat mielenterveyteen liittyvää tukea.