Koulut alkavat, kuvassa on nuoria kävelemässä kohti koulun ovea

10.8.2026 15:40

Koulut alkavat – nyt tarvitaan malttia ja tarkkaavaisuutta Ugin liikenteessä

Koulutyö alkaa pääsääntöisesti Uudessakaupungissa tiistaina 11. elokuuta. Kesäloman jälkeen kaupungin kaduilla ja kouluteillä liikkuu jälleen runsaasti lapsia ja nuoria. Monelle pienelle kulkijalle koulumatka reitti voi olla aivan uusi.

Turvallinen koulutie on meidän kaikkien yhteinen asia. Autoilijoilta, pyöräilijöiltä ja muilta liikenteessä liikkuvilta tarvitaan nyt tavallista enemmän malttia, ennakointia ja tarkkaavaisuutta – erityisesti koulujen läheisyydessä, risteyksissä ja suojateillä.

Lapsen toimintaa liikenteessä voi olla vaikea ennakoida. Siksi aikuisen on sovitettava nopeutensa tilanteeseen, pidettävä riittävä etäisyys ja annettava lapselle aikaa toimia rauhassa. Puhelin ja auton näytöt kuuluvat pois huomiosta ajon aikana.

Myös vanhempien ja huoltajien kannattaa kulkea koulumatka lapsen kanssa ja käydä yhdessä läpi reitin tärkeät kohdat. Erityistä huomiota on hyvä kiinnittää tienylityksiin, risteyksiin ja muihin paikkoihin, joissa näkyvyys on rajallinen. Samalla voidaan sopia, että puhelin pysyy koulumatkan ajan taskussa.

Myös koulukuljetukset ja Vukikyyti starttaavat

Koulujen alkaessa myös koulukuljetukset ja Vukikyydin liikenne käynnistyvät. Tämä näkyy aamuisin ja iltapäivisin lisääntyvänä bussi- ja taksiliikenteenä sekä vilkkautena pysäkkien ja koulujen ympäristössä. Muiden tienkäyttäjien on hyvä lähestyä pysäkkejä ja kuljetusautoja rauhallisesti ja varautua siihen, että niiden läheisyydessä liikkuu lapsia.

Koulukuljetuksessa olevan oppilaan tulee olla sovitussa noutopaikassa ajoissa ja odottaa kyytiä turvallisessa paikassa. Kuljetuksessa noudatetaan kuljettajan ohjeita. 

Linjaliikenne on avointa kaikille matkustajille. Reitit ja ajantasaiset aikataulut kannattaa tarkistaa ennen matkaa. Myös etukäteen tilattava Vukikyyti palvelee koulupäivinä Uudenkaupungin taajama-alueella.

Muistilista liikenteeseen

  • Hiljennä koulujen, päiväkotien ja suojateiden läheisyydessä.
  • Varaudu lasten yllättäviin liikkeisiin.
  • Pidä katse liikenteessä ja puhelin poissa kädestä.
  • Anna suojatielle pyrkivälle jalankulkijalle esteetön kulku.
  • Noudata koulujen saattoliikenneohjeita.
  • Näytä omalla toiminnallasi turvallista esimerkkiä.