
20.8.2025 09:49
Varsinais-Suomen museopäivä 31.8. Uudessakaupungissa
Varsinais-Suomen museopäivää on vietetty jo 30 vuotta aina elokuun viimeisenä sunnuntaina. Useat maakunnan museot järjestävät sinä päivänä ohjelmaa tai pitävät ovensa avoinna ja museoihin on vapaa pääsy.
Uudestakaupungista museopäivään osallistuu kolme museota, jotka kaikki ovat avoinna klo 11-16. Uudenkaupungin keskustassa sijaitsevassa Wahlbergin museotalossa on esillä Ensimmäisten joukossa, uusikaupunkilaisista uraauurtaneista naisista kertova näyttely. Perusnäyttelyssä voi tunnelmoida 1870-luvun porvariskodin tunnelmaa tai tutustua vaikka kaupungin merelliseen historiaan yläkerran perusnäyttelyssä. Museossa on myös lapsille monenlaista tekemistä.
Kalannin Männäisillä on kaksi museokohdetta avoinna. Kalannin kotiseutumuseossa voi tutustua talonpoikaiseen elämään vanhalla tärkeällä Männäisten markkinapaikalla. Ja entisessä Kalannin meijerin juhlasalin yhteydessä sijaitsevassa Kalannin veteraanimuseossa taas voi perehtyä maanpuolustuksen, sota-ajan ja kotirintaman historiaan. Sunnuntaina näiden museoiden avoinnapidosta huolehtii Kalanti-Seura.
Wahlbergin museotalo, Ylinenkatu 11, Uusikaupunki
Kalannin kotiseutumuseo, Kuriirinkuja 1, Kalanti
Kalannin veteraanimuseo, Pruukintie 7, Kalanti (Vahterus Oy:n tiloissa)