Kouluvalmentajan rooli kiusaamisen vastaisessa työssä
Kouluvalmentajana olen suurimman osan ajastani Uudenkaupungin kouluilla. Olen mukana oppitunneilla, välitunneilla, opettajanhuoneissa, hyvinvointityön ryhmissä ja kutsuttuna myös vanhempainilloissa ja keväällä lisäksi esikouluissa. Joitain asioita ja tapahtumia hoidetaan myös kaupungintalolla, Crusellissa tai etäyhteyksien päästä. Työni kouluilla jakautuu kiusaamisen ja konfliktien ennaltaehkäisyyn yhdessä opettajan tai muun työparin kanssa, ja asiantuntijan konsultoivaan rooliin silloin, kun arjessa on havaittu huolta aiheuttavia konflikteja tai kiusaamistilanteita ja esimerkiksi koulujen selvittelytiimit tai rehtorit kaipaavat mahdollisuutta miettiä jatkotoimenpiteitä. Läsnäolevaa työtä tehdään, jotta konfliktit eivät pitkity, ja jos sitten pitkittyvät eikä muuta voida tehdä, niin K-0-toiminnan myötä verkostojen ja toimintamallien on mahdollista selkeyttää ja auttaa tilanteiden ratkaisussa. Myös huoltajien ja harrastustoimijoiden osallisuudesta arkeen on puhuttu paljon ja osalla kouluista suunniteltu tai tehty erilaisia kokeiluja näiden vahvistamiseksi. Kouluvalmentajana työni kattoteemoja ovat siis tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamisen tuki sekä kiusaamiseen ja konflikteihin puuttumisen tuki.
Minulta kysytään usein, olenko jonkun tietyn viikonpäivän tietyllä koululla. Toivoisin, että se olisi mahdollista, mutta vielä en ole onnistunut ratkaisemaan sitä, miten jaan melkein kymmenessä talossa toimivat seitsemän koulua viidelle arkipäivälle niin, että esimerkiksi yhteiset oppitunnit myös sopisivat kaikkien tukea toivovien ryhmien lukujärjestyksiin. Lisäksi erilaiset tapahtumapäivät, esikoulut, verkostotyö niin koulujen sisällä kuin alueellisestikin, tukimateriaalin tekeminen, akuuttien tilanteiden konsultaatiot ja varsinaiset K-0-työ on mahdutettava samaan kalenteriin. Työtä riittää.
Miten tähän pisteeseen on sitten päädytty? Rahoitus työhön saatiin alun perin päättäjiltä vuonna 2023 K-0-työn testaamiseen. ”Koo nolla” on Aseman Lapset ry:n kehittämä työote, jonka alkuperäisenä visiona on, että selvittämättömiä konflikteja olisi nolla. K-0-työn asiantuntijan avulla voidaan tarjota tukea pitkittyneiden koulukiusaamistapausten selvittämiseen, kun koulun kaikki keinot on käytetty. K-0-asiantuntijoiden työ pääkaupunkiseudulla sijoittuu vain pieneen joukkoon pitkittyneitä väkivalta- ja kiusaamistilanteita, joissa on mukana lukuisien nuorten ja koulun henkilökunnan lisäksi perheitä, vapaa-ajan toimijoita ja usein myös poliisi. Silti K-0-tapauksia mahtuu työparille kerrallaan vain rajallinen määrä. Satojen koulujen arjessa K-0-työntekijät ovat ulkopuolisia ammattilaisia, jotka tulevat hetkeksi mukaan tilanteen ratkaisujen pohtimiseen ja kokeiluun ja jatkavat sitten matkaa seuraavia kouluja ja pitkittyneitä kiusaamistilanteita kohti. Lähtökohtaisesti esimerkiksi Helsingissä ennen K-0-työntekijöiden mukaan kutsumista koulu on kokeillut kiusaamisen vastaisen ohjelmansa 13 kohdasta jo suunnilleen kymmentä, ja osaa näistä ehkä jo vuosia.
Kun työtä alettiin kehittää pienempään kuntaan sopivaksi, toimintaperiaatetta piti ja toisaalta myös haluttiin kääntää hieman. Pienempänä kaupunkina Uudenkaupungin pilotin ideana oli tuoda näkyväksi, miten kiusaamiseen ja konflikteihin vaikutetaan arjessa jo ennen, kun ne pitkittyvät ja aiheuttavat esimerkiksi koston kierteitä, koulupoissaoloja tai mielenterveyden haasteita. Lisäksi lähtökohtaisesti työparina tehtävä selvittämistyö on erilaista resursoida kahdelle työntekijälle suuressa kunnassa. Pienessä kunnassa rahoitus saatiin vain yhtä työntekijää varten. Lisäksi Uudessakaupungissa ei ollut yhtenäistä, vakiintunutta tapaa siitä, mitkä kaikki ovat ne koulun keinot, joita on ennen K-0-vaihetta kokeiltava. Kaikkia samoja mahdollisuuksia ei pienessä paikassa välttämättä edes ole. Vaikutti selvältä, että tehokkain ja inhimillisin tapa vähentää konflikteja ja kiusaamiskokemuksia sekä niiden seurauksia olisi tukea koulun aikuisia ja oppilaita sekä perheitä arjessa jo huomattavasti varhaisemmassa vaiheessa.
Kun työtä 2023 aloitettiin, kouluilla oli keskenään erilaisia tapoja ennaltaehkäistä, puuttua ja hoitaa konflikteja. Toimintatapoja piti keksiä joka paikassa alusta asti ja uudestaan, elleivät ne sattumalta
tulleet esiin jossain yhteisessä tilaisuudessa tai yksittäisen työntekijän mukana. Hyvääkin tarkoittava toiminta saattaa kariutua, jos kaikilla ei ole yhteistä tilannekuvaa, tai jos tilanteiden hoitamisen tavat vaihtelevat merkittävästi riippuen siitä, kuka tilanteeseen ensimmäisenä tulee. Lapset huomaavat nämä erot pian ja epäoikeudenmukaisuuden kokemus ei edesauta ratkaisujen syntymistä. Yksittäisiin konflikti- tai väkivaltalanteisiin puuttuminen (joka on kaikkien aikuisten välittömällä vastuulla) tulee myös erottaa pitkittyneen kiusaamisen selvittämisestä (joka vaatii enemmän aikaa ja spesifiä osaamista). Kiusaamisen ja lasten kehitykseen kuuluvien konfliktien raja ei sekään ole aina selvä, mikä tuo työhön oman ulottuvuutensa. Lisäksi kiusaamisen ennaltaehkäisyyn eli tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetteluun käytetyn ajan määrittäminen tai tukimateriaalin löytäminen oli erikseen jokaisen opettajan omalla vastuulla ja tuotti paljon ylimääräistä työtä, johon keskittymiseen kaikissa tilanteissa ei ollut riittävästi mahdollisuuksia.
Yhteisten toimintatapojen vakiinnuttamiseksi ja siksi, että opettajan tai rehtorin työaika ei yksin riitä tähän kaikkeen, kaupungin päättäjät vakinaistivat keväällä 2024 kouluilla kiertävän kouluvalmentajan työn. Olen rehellinen: tätä kirjoittaessani monien yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen on vielä matkaa. Vastaavat muutosprosessit vievät koulumaailmassa usein viisikin vuotta, ennen kun pitkän aikavälin tulokset todella alkavat näkyä laajemmalti. Ympäristö on myös viime vuosina muuttunut ja esimerkiksi väkivalta on koko yhteiskunnassa lisääntynyt. Silti, jokainen pieni muutos hyvään suuntaan vaikuttaa monen oppilaan ja aikuisen arkeen ja hyvinvointiin ja on askel kohti suurempaa muutosta. Eikä suurta muutosta saada aikaan ilman näitä arkisia liikahduksia, kokeiluja ja niiden arviointia.
Tekstin luontevaa päätöstä miettiessäni huomaan, etten ole maininnut lainkaan ”työpariani”, lapsille työssäni näkyvintä hahmoa, Hehku-lohikäärmettä. Hehku ja hänen pienempi sisaruksensa Kipinä kulkevat aina mukanani, ja näkyvät myös useissa tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukimateriaaleissa. He muistuttavat olemassaolollaan siitä, että jokainen saa olla oma itsensä; arvostettu, hyväksytty ja rakastettu osa yhteisöään. Puhumme usein vuorojen jakamisesta, halausten merkityksestä, kunnioituksesta, väkivallattomuudesta – erityisesti siitä, että kun kohtelemme toisiamme reilusti ja ystävällisesti, meidän kaikkien on mukavampi tulla kouluun. Ja se on tässä työssä parasta: nähdä, kuinka lapset aikuisten ja toistensa avulla vähitellen oppivat, että jokaisella meistä on oma roolinsa – vastuumme ja oikeutemme – yhteisen hyvän arjen rakentajana. Materiaali-ideoiden, toteuttamisen avun ja reflektoinnin tuen tarjoaminen arkeen mahdollistavat sen, että muutos ja oivallukset jäävät ryhmän arkeen, vaikka oma työ painottuisikin hetken päästä seuraavien ryhmien kanssa tehtävään työhön. Siksi parasta on, kun yhteisen keskustelun tai projektin jälkeen aikuinen tai lapsi huomaa luottavansa siihen, että osaa itse ja työ alkaa kantaa hedelmää.
