Ryhmä nuoria Espanjassa raunioiden edessä.

Erasmus-hankkeet Uudessakaupungissa

Lukuvuonna 2019 - 2020 kansainvälisyys nostettiin Uudenkaupungin kouluissa keskeiseksi teemaksi ja lukuvuoden alkaessa käynnistyi kaksi opetushallituksen rahoittamaa Erasmus-hanketta Uudenkaupungin yhtenäiskoulussa. KA101-liikkuvuushanke käsittää opettajien täydennyskoulutuskursseja ja KA229 on koulujen välinen kumppanuushanke sisältäen oppilaiden ja opettajien välistä yhteistyösä ja vierailuja kumppanuuskoulujen välillä. Hankkeeseen kuuluvia kouluja oli lisäksi mukana Espanjasta, Italiasta, Portugalista ja Unkarista. Hankkeiden oli tarkoitus jatkua myös lukuvuonna 2020 - 2021, mutta maailmanlaajuinen koronapandemia muutti suunnitelmia ja keskeytti hankkeet keväällä 2020. Haluamme tässä jutussa kertoa näistä hankkeista ja tehdä näkyväksi tavanomaisen koulutyön lisäksi tapahtuvaa toimintaa. Hankkeita jatketaan heti tilanteen niin salliessa.

Opettajia ryhmäkuvassa kallioisella rannalla.

KA229-hanke on nimeltään Sharing4Caring ja hankkeen puitteissa pyritään vertaamaan ja lisäämään oppilaiden mahdollisuuksia vaikuttaa oman yhteisönsä toimintaan eri maissa. Hankkeen piti olla kahden lukuvuoden mittainen ja se käynnistyi syyskuussa 2019, jolloin kaikkien kumppanuuskoulujen opettajia oli muutaman päivän vierailulla Uudessakaupungissa. Hankkeen parissa työskentelyn lisäksi vierailevat opettajat tutustuivat toisiinsa, kouluun ja sen henkilökuntaan ja oppilaisiin, Uuteenkaupunkiin, saaristoon sekä Turkuun. Pandemian vuoksi hankkeelle on annettu lisäaikaa.

Joulukuussa oppilaat Saku Järvinen (8B), Katarina Maikola (8D), Eerika Ojaniemi (8C), Aleksi Poikela (8F) ja Emma Usvala (8F) sekä opettajat Miia Käär ja Pauliina Lahtinen vierailivat Verinissä, Galiciassa tapaamassa espanjalaisen kumppanuuskoulumme oppilaita, heidän perheitään ja opettajia. Alempana tässä julkaisussa on oppilaiden kirjoittama juttu vierailusta.

Ryhmä opiskelijoita Espanjassa.

KA229-hanke on nimeltään Sharing4Caring ja hankkeen puitteissa pyritään vertaamaan ja lisäämään oppilaiden mahdollisuuksia vaikuttaa oman yhteisönsä toimintaan eri maissa. Hankkeen piti olla kahden lukuvuoden mittainen ja se käynnistyi syyskuussa 2019, jolloin kaikkien kumppanuuskoulujen opettajia oli muutaman päivän vierailulla Uudessakaupungissa. Hankkeen parissa työskentelyn lisäksi vierailevat opettajat tutustuivat toisiinsa, kouluun ja sen henkilökuntaan ja oppilaisiin, Uuteenkaupunkiin, saaristoon sekä Turkuun. Pandemian vuoksi hankkeelle on annettu lisäaikaa.

Joulukuussa oppilaat Saku Järvinen (8B), Katarina Maikola (8D), Eerika Ojaniemi (8C), Aleksi Poikela (8F) ja Emma Usvala (8F) sekä opettajat Miia Käär ja Pauliina Lahtinen vierailivat Verinissä, Galiciassa tapaamassa espanjalaisen kumppanuuskoulumme oppilaita, heidän perheitään ja opettajia. Alempana tässä julkaisussa on oppilaiden kirjoittama juttu vierailusta.

ESPANJAN LIIKKUVUUS eli vierailu Espanjaan joulukuussa 2019

teksti: Saku Järvinen, Katarina Maikola, Eerika Ojaniemi, Aleksi Poikela ja Emma Usvala

Matkamme alkoi 1.12., kun lähdimme taksilla kohti Turun juna-asemaa. Turusta menimme junalla Pasilaan, ja siitä vaihdoimme junaa kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää.

Ensin lensimme Münchenin lentokentälle ja siitä kipitimme seuraavalle lennolle Portoon. Portossa vietimme yhden yön hotellissa, missä tapasimme ensimmäistä kertaa muiden maiden oppilaita ja opettajia. Illalla kävimme myös kiertelemässä ympäri Porton kaupunkia ja kävimme katsomassa merkittävimmät nähtävyydet.

Oppilaita ihastelemassa alhaalla olevia maisemia Espanjassa.

Maanantaiaamuna söimme ja lähdimme bussilla kohti Veriniä muiden oppilaiden kanssa. Matkalla otimme kyytiin myös Portugalin oppilaat. Matkaan kului noin kaksi tuntia.

Ajoimme suoraan koululle, missä tapasimme tapasimme tervetuliaisjuhlassa parimme, joihin olimme jo etukäteen tutustunee netin avulla. Maanantaina olimme koulussa tutustumassa, sekä pelaamassa erilaisia tutustumisleikkejä, joihin myös koulun rehtori osallistui. Kävimme myös espanjantunnilla. Koulun jälkeen menimme koteihimme ja illalla menimme yhdessä pariemme kavereiden kanssa kiertelemään ympäri Veriniä. Asuimme espanjalaisissa perheissä, joihin olimme myös saaneet jo tutustua etukäteen. Perheiden vanhemmat eivät puhuneet sujuvaa englantia, joten kodeissa juttelimme vain oppilaiden kanssa.

Tiistaina koulu alkoi 9:00 ja silloin katsoimme elokuvan koulun auditoriossa ja meille pidettiin myös ensiapukoulutus. Tiistaina pidettiin myös hyväntekeväisyysjuoksu, jossa sai juosta tai kävellä noin kilometrin pituista reittiä. Illalla kiertelimme taas kaupunkia ja kävimme mm. skeittipuistossa. 

Keskiviikoksi olimme valmistaneet yhdessä perheidemme kanssa espanjalaista ruokaa ja maistelimme ja arvostelimme niitä koulussa. Olimme etukäteen tehneet myös "reseptit itsestämme", jotka luimme muille. Silloin meille myös kerrottiin kiusaamisen haitoista ja näytettiin aiheeseen liittyvä elokuva. Iltapäivällä osallistuimme myös liikuntatunnille.

Torstaina meille oli järjestetty pakohuone koulu kirjastoon, joka suoritettiin joukkueissa, joihin kuului yksi oppilas joka maasta. Pakohuoneesta pääsi pois ratkaisemalla kuhunkin maahan liittyneen pulman. Iltapäivällä jokaisen maan oppilaat esittivät oman kotimaansa Euroviisujen ehdokas- tai voittajabiisin, joista äänestettiin pisteiden avulla voittaja. Suomi sijoittui neljänneksi laululla "Hard Rock Hallelujah". Illalla menimme yhdessä kaikkien Erasmus-oppilaiden kanssa syömään ja viettämään iltaa ravintolaan. Meille oli järjestetty terassille pitkä pöytä, johon mahduimme kaikki syömään yhdessä. Silloin pystyimme tutustumaan ja viettämään mukavaa aikaa kaikkien kanssa. Vaikka illalla tuli hieman kylmä, niin torstai-ilta oli silti ehkä paras.

Perjantaina aamulla lähdimme Santiago de Compostelaan päiväksi. Siellä pääsimme käymään katedraalissa ja saimme kirkossa esittelykierroksen. Näkymät olivat myös upeita ja saimme hienoja kuvia. Kävimme myös museossa.

Iso ryhmä oppilaita ja opiskelijoita Santiago de Compostela -katedraalin edessä.

Lauantaiaamulla lähdimme bussilla kohti Portugalin lentokenttää ja sieltä lensimme Münchenin lentokentälle, josta jatkoimme takaisin Suomeen. Kotona olimme sunnuntaina aamuyöllä.

Parasta reissussa oli ihmiset, jotka ottivat meidät todella hyvin vastaan. Perheet ottivat meidät heti hyvin arkeen. Ainoastaan yhden perheen vanhemmat osasivat englannin kieltä. Saimme maistaa erilaisia ruokia ja jälkiruokia. Kun oli lähdön paikka, monet olivat tutustuneet niin hyvin, että kyyneleitä näkyi runsaasti. Meistäkään kukaan ei olisi halunnut lähteä vielä.