Miljoona roskapussia kampanja

15.4.2024 10:00

Uusikaupunki mukana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa

Keväisin moni ulkoilija kohtaa ikävän näyn; roskia ja tupakantumppeja paljastuu lumikinosten alta. Roskista aiheutuu monenlaista harmia, roskat saattavat tukkia esimerkiksi eläimen mahalaukun tai suoliston ja aiheuttaa jopa kuoleman. Virtaavat vedet voivat kuljettaa roskia maalta aina mereen saakka.

Miljoona roskapussia -kampanja on käynnissä 15.4.–5.6.2024, ja se tulee näkymään ja kuulumaan Ylen eri kanavilla. Kampanjan kumppaneiksi on ilmoittautunut jo yli sata kaupunkia ja kuntaa, useita ympäristön hyvinvointiin liittyviä järjestöjä sekä Opetushallitus. Kampanjan virallisena kummina toimii Mikko ”Peltsi” Peltola.

Toiveena on, että ihmiset merkitsevät keräämiensä roskapussien määrän Miljoona roskapussia 2024 -kampanjasivuistolle. Roskalaskuri avautuu näkyviin 15.4.

Lainaa roskapihtejä:

Roskapihtejä on mahdollista lainata kirjaston toimipisteistä. 

Oletko järjestämässä omaa tempausta?

Onko yhdistyksesi, taloyhtiösi tai rytmiryhmänne järjestämässä omat talkoot kampanjan tiimoilta?
Kysy lainaan kaupungin talkoopakettia sisältäen mm. roskapihtejä. Jos julkaisette postauksia somessa, niin kannustamme käyttämään  tunnuksia #MiljoonaRoskapussia #uusikaupunki

Julkaisemme myös mukaan lähtevien tahojen tiedot Uudenkaupungin omalla tempaussivulla:


Näin osallistut kampanjaan:

  1. Ota mukaan roskapihdit, hanskat ja tyhjä pussi
  2. Lähde ulos – yksin tai porukalla
    Huomioi ympäristö ja muut liikkujat, voit käyttää myös värikkäitä vaatteita
  3. Kerää roskia ympäristöstä
    Varothan teräviä esineitä, rikkinäisiä laseja, piikkejä tai ruiskuja. Älä laita pistäviä tai viiltäviä jätteitä muovipussiin muun roskan joukkoon. Terävät roskat voi tiputtaa esimerkiksi suljettavaan pulloon tai kanisteriin.
  4. Vie keräämäsi roskat sekajätteeseen, kun roskapussi on täysi 
    Sulje roskapussin suu aina huolella.
  5. Mikäli lajittelet roskat voit pudottaa ne myös yleisiin muovin, pahvin, metallin ja lasin keräysastioihin.
  6. Kerätyt roskapussit merkitään Ylen laskuriin Uudenkaupungin kaupungin kohdalle.
  7. Haasta ystäväsi mukaan!
Ekoteko agentti -logo