Vaalien logo

20.3.2023 12:00

Kevään eduskuntavaalit lähestyvät

Kevään eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa viikolla 12. Ennakkoon voi äänestää kotimaassa 22. - 28.3.2023 ja ulkomailla 22. - 25.3.2023. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2.4.2023.

Äänioikeutettu eduskuntavaaleissa on asuinpaikasta riippumatta jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta.

Äänioikeutettu voi äänestää valintansa mukaan joko ennakkoon tai vaalipäivänä. Ennakkoon äänioikeutettu voi äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla, mutta vaalipäivänä vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty hänelle saapuneeseen ilmoituskorttiin.

Äänestäjän tulee todistaa henkilöllisyytensä äänestyspaikalla, joten äänestäjiä pyydetään ottamaan henkilöllisyystodistus mukaan.

Henkilöllisyystodistukseksi kelpaa voimassa oleva poliisin antama henkilökortti, ajokortti, passi tai kuvallinen Kela-kortti.

Jos äänioikeutetulla ei ole äänestyksessä tarvittavaa henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, poliisi myöntää hänelle maksutta väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. Väliaikaista henkilökorttia haettaessa hakijalla on oltava mukana kaksi poliisin ohjeiden mukaista passivalokuvaa.

Ennakkoäänestys 22. - 28.3.2023

Co-working ja etätyötila Messi, Koulukatu 7

  • keskiviikko 22. - perjantai 24.3.2023 kello 10.00–18.00
  • lauantai 25.3.2023 kello 10.00–14.00
  • sunnuntai 26.3.2023 kello 12.00–16.00
  • maanantai 27. - tiistai 28.3.2023 kello 10.00–20.00

Lisäksi ennakkoon voi äänestää äänestysbussissa seuraavasti:

Lauantaina 25.3.2023

  • kello 10.00–11.00    Suurikkalan kirjastoautopysäkki, Raumantie
  • kello 11.30–13.00    Pyhämaan kyläkauppa, Pyhämaanraitti 34
  • kello 13.30–14.30    Kammelan kauppa, Lyökintie 416
  • kello 15.00–16.00    Lepäisten kirjastoautopysäkki, Lepäistentie 881

Sunnuntaina 26.3.2023

  • kello 10.00–11.00    Hallun kirjastoautopysäkki, Kallelantie
  • kello 11.30–12.30    Sairisten kirjastoautopysäkki, Häähäntie
  • kello 13.00–14.00    Lahden kirjastoautopysäkki, Lahdentie 628
  • kello 14.30–16.00    Kalannin kirjasto, Pankkitie 2

Maanantaina 27.3.2023

  • kello 09.00–10.00    Varanpään kirjastoautopysäkki, Varanpääntie 607
  • kello 10.45–12.00    Pinipajun koulu, Taivassalontie 704
  • kello 12.30–14.30    Lokalahden kirjastoautopysäkki, Palomäentie (kirkon edessä)

Äänestäminen vaalipäivänä 2.4.2023

Vaalipäivän äänestys toimitetaan kello 9–20 jokaisessa kunnassa äänestysalueittain. Äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestysalueensa äänestyspaikassa, joka mainitaan äänestäjille postitetussa ilmoituskortissa. Äänioikeutettu voi tarvittaessa tiedustella vaalipäivän äänestyspaikkaansa Digi- ja väestötietovirastosta.

Vaalipäivän äänestyspaikat

  • 001 Keskikaupunki, Co-working ja etätyötila Messi, Koulukatu 7
  • 002 Hakametsä, Hakametsän koulu, Tammitie 8-10
  • 003 Saarnisto, Saarniston palvelukeskus, Santtiontie 15-17
  • 004 Lokalahti, Lokalahden koulu, Erkontie 57
  • 005 Pyhämaa, Pyhämaan nuorisoseurantalo, Pyhämaantie 1076
  • 006 Kalanti, Kalannin kirjasto, Pankkitie 2

Äänestäminen kotona eduskuntavaaleissa 2023

Henkilö saa äänestää ennakkoon kotonaan, mikäli hänen kykynsä liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse kotimaan ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia.

Tällöin hänen luokseen saapuu sovittuna ajankohtana kunnan keskusvaalilautakunnan nimeämä vaalitoimitsija, joka ottaa äänestyksen vastaan.

Äänestäjän on ilmoitettava halustaan äänestää kotonaan Uudenkaupungin keskusvaalilautakunnalle eduskuntavaaleissa viimeistään tiistaina 21.3.2023 ennen klo 16. Äänestäjän puolesta ilmoituksen voi tehdä myös hänen valitsemansa henkilö.

Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestäjän kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja. Omaishoitajan äänestämisestä on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle samalla kun ilmoittautuminen kotiäänestykseen tehdään.

Äänestäminen laitoksissa eduskuntavaaleissa 2023

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 30.1.2023 § 20 päättänyt Uudenkaupungin kaupungissa vuoden 2023 eduskuntavaaleissa erityisiä ennakkoäänestyspaikkoja ovat seuraavat laitokset:

  • Terveyskeskuksen osastot 1 ja 2
  • Kuntoutus- ja arviointiosasto Kuunari
  • Merituulikoti
  • Suvelakoti
  • Merililjakoti
  • Kalannin palvelutalo
  • Hoivakoti Attendo Hellä
  • Rinnekoti Jäsperlä
  • Hoivakoti Merivuokko
  • Sorvakko-koti
  • Ykköskoti Salmenkallio
  • Hoivakoti Ilonakoti