Suomi

Kauneus sydämessäni asukoon

Ma 5.10.2020 17:00 - To 29.10.2020 16:00
Liljelund-hallissa on 5.-29.10. esillä Turun Kynnys ry:n toteuttama näyttely "Kauneus sydämessäni asukoon". Näyttelyn on koonnut Kynnys ry:n maalausryhmän ohjaajana ja galleristina vuodesta 2003 saakka toiminut Hilkka Huotari.

Kynnys ry on vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestö, jossa jäseniä kannustetaan osallistumaan yhteiskuntaan niin taiteen tekijöinä kuin kokijoina. Tämä näyttely on Suomessa erityinen siinä mielessä, että siinä on koottu yhteen ammattitaiteilijat, aktiiviset taiteen harrastajat ja vammautuneet taiteen tekijät. Näyttelyn taiteilijoihin kuuluu muun muassa akvarelli- ja öljyvärimaalareita, piirtäjiä, akryyli-, stucco-lustro- ja Raffaello-stucco -maalareita sekä veistäjiä. Kynnyksen tarkoituksena on yhdistää taiteen kenttää siihen suuntaan, että raja-aitoja on mahdollista murtaa ja kaikki taiteen tekijät voivat kulkea eteenpäin yhdessä.

"Turun Kynnyksen panos kulttuuriin on ollut merkittävää Suomessa", kertoo Huotari. "Uskon, että yksilöllinen ohjaaminen jokaisen maalarin kohdalla on auttanut meitä pääsemään eteenpäin ja näin on voitu kasvattaa luottamusta omaan osaamiseen. Uusikaupunki on ansainnut suuren kiitoksen antaessaan meille hyvän tilan näyttelyämme varten."

Näyttelyn avajaiset
ma 5.10. kello 17

Näyttelyn aukioloajat 5.-29.10.2020
ma 10-16
ti 10-18
ke-pe 10-16

Lisäksi olemme auki erikseen sovittaessa sekä Kulttuurikeskus Crusellissa olevien tapahtumien aikana.
Tapahtumapaikka: 
Käyntiosoite: 
Kullervontie 11, 23500 Uusikaupunki
Maalaus, jossa tanssiva punahiuksinen nainen kurkottaa kohti taivasta. Otsikko: Kauneus sydämessäni asukoon.

Lisätietoja tapahtumasta:

Puh. 0408486404
Joni Pietiläinen