15.1.2026 14:52
Liikuntapalveluiden liikuntaneuvonnan uudet ryhmät alkavat tiistaina 20.1.
Liikuntaneuvontaryhmien kesto on noin 6kk tammikuun lopusta kesäkuun alkuun. Ilmoittautuminen kaikkiin ryhmiin on alkanut ja se tapahtuu sähköpostitse. Poikkeuksena on perheliikuntaneuvonta, johon ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Liikuntaneuvontaan pääsee mukaan myös kesken kauden, niin kauan kuin ryhmissä on tilaa.
Liikuntaneuvonta on maksuton palvelu, joka on tarkoitettu henkilöille, jotka liikkuvat liian vähän ja joilla on riski sairastua esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen. Liikuntaneuvontaryhmiä on kolme (+65-vuotiaat, työikäiset, sekä perheneuvonta). Ryhmät kokoontuvat aina tiistaisin monitoimijatalo Wintterissä, siten että liikunnanohjaaja ottaa ryhmän vastaan Wintterin kahvilan aulassa. Ensimmäisen kahden viikon aikana ryhmä kokoontuu kerran viikossa, jonka jälkeen tapaamiset ovat kuukauden välein.
Ryhmien sisältö:
Liikuntaneuvonnan ryhmässä liikunnanohjaajat tukevat osallistujia terveyttä edistävän elämäntapamuutoksen tekemisessä ja arjen aktiivisuuden lisäämisessä. Tapaamisissa käsitellään muun muassa omien arvojen mukaista elämää, liikkumisen esteitä, tietoista syömistä ja uniterveyttä. Ryhmässä keskustellaan hyvinvoinnista, tehdään toiminnallisia harjoituksia ja toteutetaan erilaisia liikuntakokeiluja, joiden valintaan ryhmälaiset pääsevät itse vaikuttamaan. Liikuntaneuvonnan ryhmiin sitoudutaan useaksi kuukaudeksi ja ne sisältävät sekä ryhmäkohtaisia lähitapaamisia, että omatoimijaksoja tapaamisten välillä.
Kevään 2026 ryhmät:
- +65-vuotiaat: 20.1.-26.5., klo 15.30 alkaen
- Työikäiset: 3.2-2.6., klo 16.00 alkaen
- Perheneuvonta: 17.2.-9.6., klo 16.00 alkaen
Kunkin ryhmän max. osallistujamäärä on 10 henkilöä.
Ilmoittautuminen: liikuntaneuvonta@uusikaupunki.fi
Tule mukaan löytämään liikunnan ilo!