Kaksi tyttöä istuu puistonpenkillä ja katsovat puhelinta.

14.1.2026 11:16

Uusikaupunki järjestää ensimmäistä kertaa Nuorten kesätyömessut

Uudenkaupungin kaupunki järjestää ensimmäistä kertaa Nuorten kesätyömessut torstaina 5.2. klo 10–12. Tapahtuma on suunnattu paikallisille 15-29-vuotiaille nuorille, jotka kutsutaan mukaan tutustumaan kesätyömahdollisuuksiin.

Nuorten kesätyömessujen taustalla on työllisyyspalveluiden siirtyminen kunnille viime vuoden alusta. Muutoksen myötä Uudessakaupungissa on kehitetty aktiivisesti uusia toimintamalleja työnantajien ja työnhakijoiden palvelemiseksi. Nuorten kesätyömessut ovat uusi idea, jota kaupunki haluaa nyt kokeilla käytännössä.

Tapahtumassa nuoret pääsevät kohtaamaan kesätyöpaikkoja tarjoavia työnantajia, saamaan tietoa avoimista työmahdollisuuksista sekä oppimaan tärkeitä työelämätaitoja. Messujen tavoitteena on madaltaa nuorten kynnystä hakea kesätöitä ja tukea heidän siirtymistään työelämään tulevaisuudessa.

Uudenkaupungin työllisyyspalvelut palvelevat työnantajia sekä kaikenikäisiä työnhakija-asiakkaita. Nuorten kesätyömessut ovat osa tätä kokonaisuutta ja askel kohti entistä tiiviimpää yhteistyötä paikallisten toimijoiden ja nuorten välillä.

Nuorten kesätyömessut to 5.2. klo 10-12 Novidan B-rakennuksen aulassa (os. Liljalaaksonkatu 23).

Avainsanat