Kaunisrannan polut

Luonnonmukainen virkistysalue

Kaunisranta on nykyään kaikille avoin rantapolkuverkosto levähdyspenkkeineen.

Aktiiviset asukkaat

Kaunisrannan alue on asukkaiden laajalti arvostama. Aktiivit ovat pitäneet Kaunisrannan talkooperinnettä yllä vuosia ja tehneet yhteistyötä kaupungin kanssa. Alueelta voi pongata myös vapaaehtoisten rakentamia linnunpönttöjä.

Kaunisrannan historia

Kaunisrannan tarina kertoo Uudenkaupungin rannan vaiheista 1800-luvun polusta nykypäivän virkistysalueeksi. Alueen historia heijastaa kaupungin ja meren läheistä suhdetta – kulkemista, kesäelämää, pienviljelyä ja hiljalleen takaisin metsittyvää luontoa.

Tie Kaunisrantaan ja ensimmäinen huvila

1800-luvun puolivälissä kaupungista Vohdensaarelle kulki vielä vanha kylä- ja kirkkopolku. Kun Vohdensaaren kylän omistaja, ala-alkeiskoulun rehtori Wivolin, halusi paremman yhteyden kaupunkiin, hän sai vuonna 1859 luvan rakentaa uuden tien polun sijaan. Tie otettiin myöhemmin kaupungin haltuun, ja sen varteen syntyi vähitellen Kaunisrannan asuinalue.

Ensimmäinen huvila rakennettiin 1890-luvulla kirkkoherra Cederbergin perheen kesäasunnoksi. Huvila sai nimekseen Kaunisranta, ja nimi vakiintui koko alueen nimeksi.

Huvila-alue kasvaa

Kaunisranta alkoi kehittyä 1930-luvulla, kun Kaitun saari ja ranta-alue palstoitettiin mökkitonteiksi. Rakentaminen jatkui 1940-luvulla, ja rannan huvila-asutus kasvoi vilkkaasti. Kaupunki vuokrasi tontteja kesäasukkaille, ja maisemaa hallitsivat leveät tontit, suuret puutarhat ja oma rantaviiva.
Monet rakennuttajat olivat paikallisia yrittäjiä, virkamiehiä ja käsityöläisiä. Rannassa oli muun muassa pyykkilaituri, yhteisiä saunoja ja kalastuspaikkoja. Talvella jäätä pitkin kuljettiin Vohdensaareen.

Huvilaelämään kuului omavaraisuus ja luonnon läheisyys: lampaita, kanoja, vuohia ja puutarhoja. Lapsille meri tarjosi leikkipaikan ja aikuisille virkistystä. Kesäasukkaat toivat alueelle elämää ja väriä – rannassa kuultiin veneiden moottorien pörinää, puunhakkauksen ääniä ja lasten naurua.

Rakennuksia ja asukkaita

Kaunisrannan huviloissa näkyi monenlaisia tyylejä ja elämänvaiheita. Osa huviloista oli pieniä mökkejä, osa komeita kaksikerroksisia rakennuksia. Rakentajina ja omistajina olivat muun muassa Cederbergin, Sandbäckin, Virkkusen, Myllysen ja Santaniemen perheet.

Rakennuksia koristivat kivijalat, portinpylväät ja kiviportaat, joista osa on yhä nähtävissä maastossa. Useiden tonteilla kasvoi vanhoja omenapuita, marjapensaita, sireeneitä ja juhannusruusuja. Niiden jäänteet kertovat edelleen alueen vehreästä menneisyydestä.

Rannassa oli myös yhteisöllisyyttä symboloivia paikkoja: Lindgrenin savustamo, yleinen sauna, tiilimuurauspaikka ja laituri, josta lähdettiin kalalle. Rannan arkeen kuului myös pyykinpesu merivedessä – rannalla oli jopa pyykkikojut, joissa valkopyykki keitettiin vielä 1950-luvulla.

Arkea ja tarinoita

Kaunisranta tunnettiin eloisana ja kodikkaana paikkana. Pihapiireissä vilisi eläimiä, lapset rakensivat laivoja ja leikkivät laivanhylkyjen ympärillä. Huvilaelämän lomassa tehtiin töitä, kalastettiin ja hoidettiin puutarhoja.

Alueen värikkäisiin henkilöihin kuului esimerkiksi “vuohimamma” Antonia Glumoff, joka piti vuohia talonsa yläkerrassa ja toimi parturina, sekä puutarhuri Ohisto, joka oli tunnettu persoonallisuudestaan ja komeasta puutarhastaan.

Rannalla elettiin tiiviissä yhteisössä – naapurit auttoivat toisiaan, lapset kulkivat talosta toiseen ja monet perheet viettivät kesiään samoilla paikoilla vuosikymmenien ajan.

Tyhjentyvä ranta

1950–60-luvuilla kaupungin suunnitelmat muuttivat Kaunisrannan tulevaisuuden. Alue päätettiin lunastaa kaupungin virkistyskäyttöön, ja huvila-asutus purettiin vähitellen. Viimeiset asukkaat muuttivat pois 1975, ja ranta hiljeni.

Vanhoista huviloista suurin osa poltettiin tai purettiin. Jäljelle jäivät muutamat kivijalat, portaat ja laiturien jäännökset – sekä puutarhakasvien jäljet, jotka yhä nousevat esiin keväisin.

Kaunisranta vaipui pitkäksi aikaa uneen. Luonto valtasi entiset pihat, ja meri sai takaisin hiljaisen rantansa.

Uusi aika

Kevättalvella 2005 kaupunki aloitti rannan raivauksen ja maisemoinnin. Vanhojen puutarhojen kasveja, kuten omenapuita, ruusuja ja marjapensaita, jätettiin muistuttamaan entisistä asukkaista.

Nykyisin Kaunisranta on jälleen ihmisten käytössä – kulkureitteinä, uimapaikkoina ja luontopolkuina. Kun alueella kävelee, voi vielä nähdä jäänteitä entisistä huviloista ja tunnistaa vanhojen pihojen kasvit.

Rannan kivirakenteet, portaat ja puutarhan perennat kertovat ajasta, jolloin Kaunisranta oli vilkas kesäyhteisö – ja samalla ne muistuttavat luonnon voimasta palauttaa hiljaisuus sinne, missä ennen soi ihmisten elämä.

Lähteet: 
Metsästä puutarhoiksi – puutarhoista metsäksi, Kaisa Liukkonen, 2005. Lainattavissa kaupunginkirjastosta.
Uudenkaupungin kaupunki