Lähde omatoimiretkelle kaupunkimaisemaan 1/3

Historia elää kaupunkimaisemassa – tutustu Uudenkaupungin keskustaan

Uudenkaupungin keskustan kaupunkimaisema on ainutlaatuinen yhdistelmä vanhaa ja uutta. Kävelyreitin varrella avautuvat kaupungin historian kerrokset: empire-ajan puutalokorttelit, rantabulevardin merellinen näkymä ja Myllymäen vihreä horisontti. Maisemassa näkyy kaupungin kasvu, sen identiteetti ja tapa elää yhdessä luonnon kanssa. Olemme koonneet kaupunkimaisemia esittelevän reitin Vallimäeltä Myllymäelle kymmenen pysähdyspisteen kautta. Reitin selostus julkaistaan kolmen jutun sarjana. Voit kulkea reitin yhdellä kertaa tai osissa, kuten parhaaksi katsot. Reittikuvauksen lopusta löydät yleiset ohjeet maiseman tarkkailuun.

👣 Matkan pituus noin 2 km
⏰ Kesto noin 2 tuntia, riippuu vähän siitä miten pitkään viettää aikaa eri pisteillä.

Uusikaupunki sai alkunsa vuonna 1617, kun kaupunki perustettiin meren rannalle kolmen kylän – Pietolan, Mäyhölän ja Ruokolan – maille. Paikka valittiin luonnonolosuhteiden mukaan: kaksi idästä laskevaa kukkulasarjaa rajasi väliinsä suojaisan laakson ja luonnonsataman. Kylissä asui yhteensä vain muutamia kymmeniä ihmisiä, mutta maasto tarjosi otolliset olosuhteet tulevalle kauppakaupungille. Keskimmäisenä sijainnut Mäyhölän kylä levittäytyi suurin piirtein nykyisen Mäyhälänkadun ympäristöön. Ja tältä paikalta Alisenkadun ja Mäyhäläkadun risteyksestä lähtee liikkeelle myös maisemakierroksemme!

Pieni kertaus Uudenkaupungin historiaa voi syventää kävelyä:

1. piste - jossa säädetään ruutukaava

📍Alisenkadun ja Mäyhälänkadun risteys

Suuntaa ensin katseesi Mäyhälänkadun suuntaan. Lääninarkkitehti Chiewitzin laatiman kaavan mukaisesti kaupungin jokaiselle poikkikadulle istutettiin puurivit. Mäyhälänkatua reunustavat kauniit koivurivit. Katupuut muodostavat ikään kuin vehreän tunnelin. Sorapintaisiin jalkakäytäviin tallautuu polkuja ja kesäisin ne vihertyvät laidoiltaan. Sorapintaiset kadut ja jalkakäytävät auttavat kaupunkia ilmaston muuttuessa - läpäisevät pinnat ja suuret puut hillitsevät rankkasateiden aiheuttamia tulvia ja toisaalta puut antavat myös varjoa hellejaksoina. 

Uudenkaupungin puutalokeskusta on harvinainen esimerkki suomalaisesta empirekauden ruutuasemakaavan mukaan rakentuneesta puukaupungista. Sen kaupunkikuva on säilynyt suhteellisen yhtenäisenä, kiitos 1984 vahvistetun suojeluun tähtäävän kaavan. Katsahda nyt Alisenkadun suuntaan. Empiren ihanteena olivat suorat, leveät kadut ja matala profiili. 1800-luvun puolivälin jälkeen rakennetut puutalot ovat pääosin yksi- tai puolitoistakerroksisia ja niiden kattojen kulma on varsin lavea. Räystäskorkeus on lähes sama, mutta Mäyhälänkadulla maastonmuodot tuovat näkymään vaihtelua. 

Lue lisää kuvagallerian kuvateksteistä, siitä miten vehreä ruutukaavakeskusta syntyi:

2.  piste - jossa kiipustetaan Vallimäelle kiikaroimaan

📍Vallimäki

Kun nouset Vallimäelle, tunnet heti, miten maisema vaihtaa muotoa. Täällä ruutukaavan suorat linjat väistyvät maaston pehmeiden muotojen tieltä. Vallimäki on kaupunkikuvan vihreä kruunu ja tärkeä päätenäkymä. Maisemaa tutkiessa voit katsella ympärillesi, mutta myös pohtia miltä kyseinen paikka näyttää muualta katsottuna. 

Vallimäki on ollut katseiden paikka – paikka, josta on tähyilty merelle ja odotettu kauppalaivoja palaaviksi satamaan. Ja siitä juontuu myös saaristolaisten antama lempinimi "kikarberget". Vallimäki tunnettiin alunperin Puomimäkenä ja sinä ensimmäisenä Myllymäkenä. Ison Vihan aikana sekä myöhemmin itämaisen sodan (Krimin sodan) aikana sieltä tarkkailtiin myös vihollisten liikkeitä. Mäelle rakennettiin maamassoilla tuettuja suojakaivantoja ja puuvalleja, ja ainakin osa myllyistä purettiin, siitä nimitys Vallimäki. Nouse mäen laelle ja täyhyä merelle. Suuntaa katseesi mäen tarjoamaan kaukomaisemaan. 

Suositun kokoontumispaikan siivottomuudesta valitettiin toistuvasti ja myös liikkuminen myllerretyllä vallitusmäellä oli haastavaa. Vallimäen ehostukseen ryhdyttiin kesällä 1849, tasoittamalla maapohjaa ja ajamalla satoja hevoskuormia laivojen painolastimaata mäen verhoiluun. Laivanvarustaja- ja merenkulkijaperheet istuttivat mäelle omia nimikkopuitaan ja -pensaitaan, mm. vaahteroita, jalavia ja syreenejä. Monen Uudenkaupungin puiston synty perustui yhteistyöhön: kaupunki hoiti pohjatyöt, mutta kasvillisuus ja viimeistely toteutuivat usein asukkaiden ja mesenaattien aktiivisuudella.

Suuren ankkurin, merenkulkijain muistomerkin, läheisyydestä voit löytää ruotsinpihlajia. Ruotsinpihlajan lehvästö muistutti saaristolaiskippareiden mielestä meren ja auringon kimmellystä. 

3.  piste - jossa kurkitaan kujalle

📍Baltzarborg - arjessa mm. Palssapori

Vallimäen kupeessa on pala vanhinta säilynyttä Uudenkaupungin keskustaa. 1700-luvulla muotoutunut Baltzarborg oli merimiesten ja käsityöläisten asuinaluetta, ja se ulottuu myös Vallimäen länsipuolelle. Nimi Baltzarborg tai Balzaborg kulkeutui merimiesten matkassa Tukholmalaiselta esikaupunkialueelta. Palssaporin mittakaava epäsäänöllisine tontteineen on hyvin erilainen kuin ruutukaava-alueella. Alueen näkymämatka on lyhyt, paikoin muutamia metrejä, kun taas ruutukaava-alueella se voi olla satoja metrejä. 

Katso, kuinka talot asettuvat suhteessa Alisenkadun ja Mäyhälänkadun rakennuksiin. Näistä yksityiskohdista voi saada käsityksen siitä, millainen Uudenkaupungin keskusta oli erityisesti 1700-luvun loppupuolella ja 1800-luvun alkupuoliskolla, jolloin tonttipula oli suuri ja rakentaminen tiivistä. Alueen tiiviys loi omat vaaransa, mutta samalla sen ansiosta syntyi ihmisen mittakaavainen, lämmin kaupunkikuva, jota tänään pidämme viehättävänä.

1960-luvulla Uudenkaupungin tulevaisuus oli suuressa murroskohdassa. Kaupunki haluttiin rakentaa uudelleen – uusi kaupunki vanhan päälle. Vuoden 1968 yleiskaavassa visioitiin modernia kerrostalokeskustaa, jossa entisestä kaupungista olisi jäljelle jäänyt lähinnä tonttien rajat. Vallimäen silhuettia olisi hallinnut tornimainen hotelli. Vain muutama kortteli nähtiin säilyttämisen arvoisena: Palssaporin ja vanhan kirkon ympäristö, nykyisen museon tontti sekä Junqvistin talo ja viereinen pappilan tontti. 

Lähteet:

Maisema- ja kaupunkikuvaselvitys keskustan osayleiskaavaa varten, Marianne Lehtimäki, Uudenkaupungin kaupunki 2021
UUDENKAUPUNGIN PUUTALOKESKUSTA hoitosuunnitelma kortteleille Runo, Linkki, Peura ja Hirvi, Mari Mannevaara 2005, diplomityö
Uusikaupunki, Raumankari, Forsby: Kehittyvän kulttuuriympäristön suojelu detaljikaavoituksessa, Museovirasto 1974
Uusikaupunki, vihreä kaupunki: puistojen historia ja kasvimaailma, Sakari Hinneri ja Erkki Santamala, 1997
Uudenkaupungin museo, Mari Jalava
Kaupunkisuunnittelu, Leena Arvela-Hellén
Kuvat: Uudenkaupungin museo

Näin(kin) voit katsoa maisemaa

Maisema on paljon muutakin kuin kaunis näkymä. Se muuttuu koko ajan – valon, vuodenajan ja myös meidän ihmisten toimien myötä. Maisemaa voi oppia katsomaan. Kun pysähtyy hetkeksi ja katsoo ympärilleen, alkaa huomata asioita, jotka muuten jäävät arjessa piiloon.

Kaupungissa maisemaa muodostavat monet kerrokset: rakennusten mittakaava, katujen suunta, puut ja puistot, merinäkymät ja horisontti.

• Lähellä näkyvät yksityiskohdat – portit, ikkunat, puunrungot tai kivetyksen pinta.
• Kauempaa katsoessa yksityiskohdat sulautuvat yhteen ja maisemasta tulee kokonaisuus, jossa valo ja värit sitovat kaiken yhteen.

Maisemaa voi tarkastella monella tavalla.

• Voit katsoa siitä paikasta, missä seisot – mitä näet ja mihin katse kulkee?
• Tai päinvastoin, mieti miltä tämä paikka näyttää, kun sitä lähestyy kauempaa.
  Näin huomaat, miten paikka liittyy osaksi isompaa kokonaisuutta.

Maisemaa ei kuitenkaan katsota vain silmillä.

• Se kuuluu, tuntuu ja tuoksuu.
• Kun pysähtyy hetkeksi, voi kuulla tuulen, linnun laulun, kaupungin ääniä tai meren liikkeen.
  Näistä pienistä havainnoista muodostuu oma suhde paikkaan – maisemaan, jossa elämme joka päivä.

Maiseman arvo syntyy meidän jokaisen kokemuksesta.
Kun opimme näkemään maiseman, opimme samalla näkemään myös oman ympäristömme uudella tavalla.