Kalaranta

Kohdetyyppi
Puistot
Kuva kaupunginlahden rannalla, ihmisiä katsomassa merelle. Rannassa veneitä. Etualalla pyöräilijä taluttaa pyörää.
Osoite

Pakkahuoneenkuja
23500 Uusikaupunki
Suomi

Aukioloajat
Ei talvikunnossapitoa
Saapuminen
Lähimmät parkkipaikat löytyvät Rantakadulta (ei esteetön kulku) ja Pakkahuoneenkujalta. Runsaasti parkkitilaa löytyy myös Kaupunginlahden toiselta puolelta, etenkin Leijonapuiston alueelta.
Esteettömyys
Alue on esteetön.

Portti merelle

Kaupunginlahden pohjoisrantaa Tervaportti-sillalta Pakkahuoneelle kutsutaan Kalarannaksi. Kalaranta on ollut vuosisatoja tärkeä kohtauspaikka ja symbolisesti myös portti merelle. Aikanaan saaristolaiset kävivät siellä kaupunkilaisten kanssa kauppaa. Merenkulku teki myös pienestä kylästä kansainvälisen kaupungin. Nykyään Kalarantaa ja kaupunginlahden ympäristöä kutsutaan kaupungin olohuoneeksi. Paikan merkitys kohtauspaikkana on säilynyt ja kalat tarjoillaan asiakkaille ämpärien sijaan ravintoloiden lautasilta. Vuosittain kalarannan ympäristössä järjestetään lukuisia tapahtumia, joista suurin on venekauden päättäjäiset - Venetsialaiset.

Purjelaiva-ajan muistolle

Uusikaupunki oli aikanaan loistokas merenkulkukaupunki. 1850-80-luvuilla kaupungin kauppalaivasto oli yksi Suomen suurimpia. Sataman lähellä sijaitsi useampiakin laivavarveja, paikkoja, joissa purjelaivoja rakennettiin. Lähes kaikki kaupungin perheet olivat jollakin lailla mukana merenkulussa. Vuonna 1876 kaupungissa valmistui suurin Suomessa milloinkaan rakennettu purjealus, fregatti Jalo. Viimeiset puiset valtameripurjelaivat valmistuivat Uudenkaupungin telakalta 1920-luvulla.

Kalarannan näyttely

Vuonna 2019 valmistui Kalarantaan ulkoilmanäyttely alueen historiasta. Tarinapollarit kertovat tarinaa Uudenkaupungin purjelaiva-ajasta ja laiturit symboloivat Uudenkaupungin tärkeimpiä kauppakumppaneita Lontoota, Kööpenhaminaa sekä Tukholmaa. 

Kalarannan istutukset

Kalarannassa laajat viheristutukset ja pengerrys on valaistu tunnelmallisesti. Istukset sisältävät myös paarlastikasveja eli purjelaivakauden jäänteitä. Kasvit ovat aikanaan kulkeutuneet Uuteenkaupunkiin purjelaivoissa käytetyn painolastimaan mukana. Uudenkaupungin nimikkokasvi on laivojen matkassa saapunu Papelorikko.

Painolastikasvit Kalarannassa

  • Juovakannusruoho
  • Karvasara
  • Rohtorasti
  • Soikkoratamo
  • Papelorikko
  • Suikerohanhikki
  • Rakkoapila

Muut monivuotiset istutukset

Monivuotiset istutukset sisältävät pensaita, kuten angervoja ja katajaa, perennoja on kolmekymmentä eri lajia, kuten kärsämöitä, tyräkkejä ja ohdakkeita. Mukana on mm. erilaisia ruoka- ja rohdoskasvejakin kuten palsternakkaa, sikuria ja salviaa. Syksyllä istutetaan joukkoon myös sipulikasveja, kuten jättilaukkaa ja idänsinililjaa.