Suomi

Yksinyrittäjien tukihakemuksia ei ruuhkaksi asti

Valtion myöntämä korona-avustushaku avautui yksinyrittäjille Uudessakaupungissa 15.4. ja tukihakemusten vähäinen määrä on yllättänyt hakemusten käsittelijät. Ruuhkaa ei tullutkaan haun avauduttua, vaikka yksinyrittäjiä on kunnassa useita satoja.
 
Tukea on hakenut vasta reilut 130 yrittäjää ja myönteisen rahoituspäätöksen ovat saaneet lähes kaikki hakijat. Tukiraha on siirtynyt yrittäjän tilille parhaimmassa tapauksessa parissa päivässä. Muutamia hakemuksia on jouduttu hylkäämään, koska esimerkiksi päätoimisuuden määritelmä ei ole täyttynyt. Palvelualan tukianomukset ovat luonnollisesti korostuneet hakemuksissa. Asiakaskato on koetellut erityisesti parturi-kampaajia ja hierojia, mutta hakemuksia on tullut lähes kaikilta toimialoilta.
 
Tukea myönnetään Työ- ja elinkeinoministeriön linjauksen mukaan päätoimisesti yritystoimintaa harjoittavalle: yrittäjä on YEL-rekisterissä tai hakija voi esittää minimissään 20 000 euron verollisen yrittäjätulon tai laskutuksen. Tuki ei ole riippuvainen toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta. Päätoimiseksi yksinyrittäjäksi luettava henkilö voi saada mitä tahansa eläkettä, kunhan hän täyttää tuen muut ehdot. Eläkkeen saaminen ei ole este yksinyrittäjätuen myöntämiselle muiden ehtojen täyttyessä.
 
Avustuksen ehtona on, että yksinyrittäjän taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronavirusepidemian vuoksi 16.3. jälkeen ja että yksinyrittäjällä katsotaan olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan poikkeusajan jälkeen. Tukea voi siis edelleen hakea aina 30. syyskuuta saakka. Hakeminen edellyttää vahvaa tunnistautumista.
 
Tutustu yritysten koronainfoon https://bit.ly/koronainfouki. Sivuilta löytyy myös linkki yksinyrittäjähakuun.