Wintteriä odotellessa opiskelu sujuu väistötiloissa

Uudenkaupungin yhtenäiskoulu ja lukio sekä Vakka-Suomen kansalaisopisto ovat aloittaneet syksynsä väistötiloissa, jossa niiden toiminta jatkuu monitoimijatalo Wintterin rakentamisen ajan. Siirtyminen väliaikaisiin tiloihin on vaatinut jonkin verran totuttelua, mutta rehtoreiden mukaan väistötiloissa puurretaan jo hyvillä mielin.

Havainnekuva opetustiloista

Uudenkaupungin yhtenäiskoulun pienimmät eli ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat käyvät koulua Uudenkaupungin seurakuntakeskuksen tiloissa, kun taas 3.–9.-luokkalaiset ahertavat Pohitullin koululla ja sen pihalle rakennetuissa parakkitiloissa.

Lukiolaiset jatkavat opiskeluaan ammattiopisto Novidan A-rakennuksessa, ja Vakka-Suomen kansalaisopisto on löytänyt uudet tilat toiminnalleen Kräkin talolta Koulukadulta.

Normaalia koulutyön aherrusta

Syksy on lähtenyt väistötiloissa käyntiin sujuvasti. Oppilaitosten rehtorien mukaan tunnelma oppilaiden, opiskelijoiden ja henkilökunnan parissa on hyvä.

– Lukion tilat on saatu lukukauden ensimmäisen jakson aikana ihan toimivaan kuntoon ja opiskelu sujuu normaalissa koulutyön aherruksessa. Väistötiloihin on asetuttu hyvin taloksi ja aika nopeasti kaikki opiskelijat sekä henkilökunta tulivat tutuksi uusissa tiloissa, Uudenkaupungin lukion rehtori Esa Pirkola kertoo.

Samoilla linjoilla ovat myös Vakka-Suomen kansalaisopiston rehtori Tomi Kangas sekä Uudenkaupungin yhtenäiskoulun rehtori Jukka Silvola.

– Väistötiloihin on siirrytty hyvillä mielin. Pieniä korjauksia tiloissa vielä tehdään mutta kokonaisuus alkaa hahmottua. Oppilaatkin ovat sopeutuneet uusiin tiloihin ja eri ikäiset tulevat hyvin toimeen keskenään, Silvola toteaa.

Haasteita ja ratkaisuja

Väistötiloihin siirtyminen on toki vaatinut kaikilta myös sopeutumista ja uuden opettelua. Oppilasmäärien sovittaminen uusiin tiloihin sekä välitunti- ja ruokailuaikataulut ovat askarruttaneet henkilökuntaa niin yhtenäiskoulussa kuin lukiossakin. Kaiken lisäksi korona-aika on tuonut tilanteeseen mukanaan omat haasteensa. Kansalaisopistossa sopeutumista ovat vaatineet alun perin toimistokäyttöön tarkoitetut tilat.

– Entisten työvoimatoimiston tilojen muuntaminen opetuskäyttöön ei ole ollut täysin ongelmatonta. Esimerkiksi osa entisistä toimistohuoneista on osoittautunut hieman pieniksi opetuskäyttöön. Myös varastotilaa voisi olla enemmän, kertoo Kangas.

Haasteita on pyritty ratkomaan yhteistyössä.

– Positiivista on ollut se, kuinka hienosti henkilökunta on löytänyt yhteisen sävelen, ja miten vaativissakin tilanteissa on pystytty venymään, Silvola sanoo.

Yhteisöllisyyttä ja tyytyväisiä vatsoja

Uudessa tilanteessa on kuitenkin paljon hyviäkin puolia. Kansalaisopistolla hallinnon tilat sekä osa opetustiloista ovat Kräkin talossa saman katon alla toisin kuin aiemmin. Lisäksi väistötilojen sijainti saa kiitosta.

– Asiakkaat eli kansalaisopiston opiskelijat ovat löytäneet varsin hyvin tiloihin. Sijainti aivan kaupungin keskustassa torin laidalla on erittäin hyvä, kertoo Kangas.

Silvola kiittelee hymyillen yhtenäiskoulun Pohitullin väistötiloissa vallitsevaa yhteishenkeä – jota uusi yhteinen kahviautomaatti on vahvistanut.

Lukion väistötilat taas kävivät läpi varsinaisen tulikokeen, kun syksyn ylioppilaskirjoitukset toteutettiin onnistuneesti ensimmäistä kertaa Novidan liikuntasalissa. Lukion opiskelijoille prioriteetit ovat kuitenkin selvät.

– Opiskelijoiden keskuudessa eniten puhuttanut asia taitaa olla Novidan opiskelijaruokalan hyvä ja maukas ruoka, paljastaa Esa Pirkola.