Suomi

Varsinais-Suomesta vältettävä tarpeetonta matkustamista Uudellemaalle. Maakuntarajat ylittävät urheilutapahtumat tauolle

Uudenkaupungin koronavirus tiedote.
Varsinais-Suomen koronapandemiaryhmän mukaan ei tule järjestää urheilu- ja liikuntatapahtumia, joihin tulee osallistujia muista maakunnista. Lisäksi ryhmä suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista Varsinais-Suomesta Uudellemaalle. Suositukset perustuvat Uudenmaan nopeasti heikkenevään koronatilanteeseen.
 
- Olemme huolissamme, sillä riski koronapandemian kiihtymisestä myös meillä Varsinais-Suomessa on suuri. Olemme yhteisellä asialla ja siksi tiukennamme suosituksia nyt viipymättä, jotta epidemia ei lehahtaisi entistä pahemmaksi. Pandemiaryhmämme keskusteli siitä, miten voimme parhaiten tukea ihmisiä jaksamaan jo kuukausia jatkuneessa poikkeuksellisessa tilanteessa, kertoo pandemiaryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.

Varsinais-Suomen koronapandemiaryhmä keskusteli välittömistä toimista epidemian leviämisen ehkäisemiseksi torstaina 26. marraskuuta. Ryhmä korostaa, että kaikissa tilanteissa tulee huolehtia hyvin tarkasti turvaväleistä ja maskin käytöstä sekä hakeutua hyvin herkästi testiin. Jos voimassa olevia suosituksia ei nyt oteta vakavasti, joudutaan tiukempiin rajoituksiin.
 

Uudet suositukset Varsinais-Suomeen tulevat voimaan viipymättä

Suositus välttää tarpeetonta matkustamista Uudellemaalle. Tällä halutaan estää se, että toistaiseksi paremmassa koronaepidemian vaiheessa olevan Varsinais-Suomen tilanne ei pahenisi.  Varsinais-Suomessa koronaepidemian trendi on nyt erilainen kuin Uudellamaalla. Suurimmat tapausmäärät ovat olleet Turussa, jossa koronaviruksen tapausmäärät ovat viime päivinä jonkin verran laskeneet.

Varsinais-Suomen maakuntarajoja ylittäviä urheilutapahtumia ja -kilpailuja ei tule järjestää. Suositus koskee kaikenikäisten yksilö- ja joukkuelajien liikunta- ja urheilutapahtumia sisä- ja ulkotiloissa.

Suositus ei kuitenkaan koske maajoukkuetoimintaa eikä SM- ja 1-divisioonatason kilpailutapahtumia. Suositus tulee voimaan lauantaina 28. marraskuuta ja on voimassa toistaiseksi.

- Urheilutapahtumissa ja -kilpailuissa on niiden luonteen vuoksi riksi tartunnoille ja  massa-altistuksille. Kun suuri määrä urheilijoita ja yleisöä kokoontuu eri puolilta maata samaan tapahtumaan, on joukkoaltistuksen riski huomattava. Tästä syystä katsoimme tarpeelliseksi toimia ministeriön suosituksen mukaisesti, kertoo Mikko Pietilä.

Sosiaali- ja terveysministeriö suositti 24. marraskuuta, että ryhmäharrastustoiminta ja siihen osallistuminen keskeytetään tilapäisesti kokonaan ja mahdollisuuksien mukaan toteutetaan vain etämuotoisena.

Vastaavantyyppinen suositus on voimassa Pirkanmaalla tästä päivästä alkaen.

Aikuisten harrastustoiminnasta tulee koronapandemiaryhmän mukaan pidättäytyä erityisesti sisätiloissa ja välttää kaikenlaista kontaktia sisältävää harrastustoimintaa. Juniori-ikäluokat voivat jatkaa harjoittelua, kun etäisyyksistä ja hygieniasta huolehditaan tarkasti.
 

Testiin viipymättä

Koronanäytteitä on tällä viikolla otettu Varsinais-Suomessa noin kymmenen prosenttia enemmän kuin edellisinä viikkoina.

- Useimmat onneksi tulevat koronatesteihin jo lievistä ja epätyypillisistä oireista kuten päänsärystä tai vatsakivusta. Testiin pitääkin hakeutua viipymättä, jotta altistumiset pysyisivät minimissään. Perusohjeet riittävistä etäisyyksistä, hyvästä käsihygieniasta ja maskien käytöstä pätevät edelleen, muistuttaa infektiolääkäri Harri Marttila Tyksin sairaalahygieniayksiköstä.

Pandemiaryhmä suosittelee lisäksi, että kaikki työnantajat harkitsevat uudelleen huolellisesti mahdollisuudet siirtyä vielä nykyistä laajemmin etätyöskentelyyn (valtioneuvoston etätyösuositus).

Koronapandemiaryhmä arvioi tilanteen uudelleen viimeistään ensi viikon tiistaina 1. joulukuuta.
 

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin mediatiedote 26.11.2020