Suomi
Uudenkaupunkin Museo
Museo

UUDENKAUPUNGIN MUSEON PERUSTAMISESTA 125 VUOTTA

Uudenkaupungin uusi kirkko oli otettu käyttöön vuonna 1864, jolloin vanha kirkko oli jäänyt tyhjilleen. Sille haluttiin jotain käyttöä, jotta rakennus ei rapistuisi peruuttamattomasti. Samaan aikaan oli syntynyt ajatus museon perustamisesta kaupunkiin.

Uudenkaupungin museon syntyhetkenä pidetään elokuun 22. päivää vuonna 1895. Tuolloin uusikaupunkilainen merikapteeni ja paikallinen vaikuttaja Robert Hartman esitti kaupunginvaltuuston kokouksessa, että valtuusto myöntäisi rahaa museon perustamiseksi. Jo samassa kokouksessa ehdotus hyväksyttiin.

Uusikaupunki oli aikaansa edellä, sillä vasta 1950-luvulla museot alkoivat yleisesti siirtyä kuntien haltuun. Uudessakaupungissa museo on ollut koko ajan kunnan omistama. Museon perustamisen taustalla oli yleinen kansallisromanttinen suuntaus: oman kansan, kielen, historian ja kulttuurin ihannointi ja arvostus levisi muualta Euroopasta Suomeenkin.

Museo sijoitettiin siis vanhaan kirkkoon. Kokoelmat olivat aluksi vaatimattomat, mistä kertoo se, että museon kaikki esineet mahtuivat alkuaikoina sakariston seinään kiinnitettyyn kaappiin ja kahteen vitriiniin. Esineiden lisäännyttyä kaupunginvaltuusto pyysi vuonna 1904 seurakuntaa luovuttamaan koko kirkon museon käyttöön. Seurakunta suostui, ja esineitä alettiin sijoittaa sakariston lisäksi muualle kirkon tiloihin. Nykyään museon kokoelmiin kuuluu arkistoaineiston lisäksi pitkälti yli 20 000 esinettä ja noin 500 000 valokuvaa eri muodoissa.

Aluksi museon toiminta oli pääasiassa historiallisesti tärkeiksi katsottujen esineiden keräämistä, eli käytännössä kaikki vanha tavara otettiin vastaan. Kenelläkään ei ollut selvää ajatusta siitä, mitä museoon tulisi kerätä. Kaupunkilaiset olivat innokkaita lahjoittamaan esineitä, joten museoon päätyi paljon sellaista, mikä oli jostain muualta tuotu, esimerkiksi matkamuistoja. Pian kirkko alkoikin muistuttaa suurta varastoa. Todella paikallista esineistöä museossa oli vielä 1920-luvullakin varsin vähän.

Seurakunta ei koskaan perinyt vuokraa museolta rakennuksen käytöstä. Kirkko ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen säilytyspaikka museoesineille, sillä siellä ei ollut lämmitystä. Rakennus oli siis kylmä ja kostea. Kirkon torni oli palovartijoiden käytössä öisin, ja silloin he myös vastasivat museokokoelmien vartioinnista.

Nykyisellä sijainnillaan Wahlbergin talossa museo on toiminut vuodesta 1968 alkaen. Museon toimintalinjat vakiintuivat 1920-luvulla. Vuonna 1924 museo hyväksyttiin edellisenä vuonna perustetun Suomen Museoliiton jäseneksi. Tuolloin museokenttä oli hyvin erinäköinen kuin nykyään: Vuoteen 1920 mennessä Suomeen oli perustettu valtion museoiden ohella vain 25 museota. Tällä hetkellä Suomessa on yli 300 ammatillisesti hoidettua museokohdetta, ja ei-ammatillisia museoitakin useita satoja.

Uudenkaupungin museossa juhlitaan 125 vuoden merkkipaalua työn merkeissä.