Suomi

Uudenkaupungin kaupungin koronatiedote viikko 10

Yhteistoiminta-alueen viidessä kunnassa on todettu pandemian aikana yhteensä 186 koronavirustartuntaa. Uudessakaupungissa tartuntoja on todettu 153, Vehmaalla 11, Taivassalossa 5 ja Pyhärannassa 14.

Uudenkaupungin koronavirustiedote.
Koronatapausten viimeisten kahden viikon ilmaantuvuusluku sataatuhatta asukasta kohden on Uudessakaupungissa 219,04. Koronatartuntoja vahvistetaan alueella päivittäin ja epidemiatilanne on kehittynyt edelleen huonompaan suuntaan. Viimeisen kahden viikon aikana Uudessakaupungissa on todettu yli 30 uutta tartuntaa. Sairaalahoidon tarve on kasvanut koko maakunnassa ja terveydenhuollon kantokyky alkaa olla koetuksella myös yhteistoiminta-alueella.

Kaupungilla on jo käytössä kaikki käytettävissä olevat rajoitustoimenpiteet. Pelkillä rajoituksilla epidemian suuntaa ei kuitenkaan saada käännettyä, vaan siihen tarvitaan myös kuntalaisten täysimääräistä sitoutumista turvaohjeisiin ja suosituksiin. Ratkaisevassa asemassa on kaikkien ylimääräisten kontaktien minimoiminen.

- Vastuu epidemian hillitsemisestä on meillä jokaisella. Koronaväsymyksen keskellä nuorten ja aikuisten on syytä kerrata turvaohjeet ja pohtia, miten omalla toiminnallaan voisi vieläkin paremmin ehkäistä tartuntojen leviämistä, painottaa sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Rantanen.
 

Asiakastiloihin laadittava kirjallinen suunnitelma lähikontaktien välttämisestä

Lounais-Suomen aluehallintovirasto antoi 4.3. päätöksen lähikontaktien välttämisestä asiakastiloissa. Päätöksen mukaisesti toimijoiden tulee varmistaa, ettei asiakastiloissa synny henkilöiden välisiä lähikontakteja. Päätös koskee seuraavia toimijoita:
  • yksityiset yhteisöt, säätiöt ja muut oikeushenkilöt  
  • yksityiset elinkeinonharjoittajat  
  • kunnat ja kuntayhtymät  
  • uskonnolliset yhdyskunnat  
  • julkisoikeudelliset laitokset. 
Päätös koskee toimijoiden:
  • sisätiloja, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun  
  • rajattuja ulkotiloja, joita käytetään samanaikaiseen yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle suunnattuun tarkoitukseen ja joiden käyttämisestä kyseiseen toimintaan vastaa toiminnan järjestäjä. 
Toimijoiden pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, miten ne estävät yleisön ja asiakkaiden lähikontaktit. Suunnitelma tulee asettaa nähtäville asiakastilaan. AVI on julkaissut suunnitelmapohjan ja ohjeita suunnitelman laatimiseksi UKK verkkosivullaan. 

Suunnitelmien laatimista ja noudattamista tulee valvomaan Uudenkaupungin ympäristöterveydenhuolto. 
 

Koronarokotukset etenevät suunnitellusti

Koronavirusta vastaan rokottaminen on viikolla 10 jatkunut ikääntyneiden ja ensimmäiseen lääketieteelliseen riskiryhmään kuuluvien rokotuksilla. Tällä hetkellä rokotuksia annetaan vuonna 1941 tai tätä aiemmin syntyneille sekä 16-69-vuotiaille, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus. Kuluvan viikon loppuun mennessä yhteistoiminta-alueella on annettu noin 2430 rokotetta. Tämänhetkisen arvion mukaan seuraaviin väestöryhmiin voidaan siirtyä huhtikuussa, kun rokotteiden toimitusmäärät kasvavat.

Seuraavan viikon rokotusajat avautuvat varattaviksi aina perjantaisin klo 12.00. Osa ajoista on varattavissa sähköisessä ajanvarauspalvelussa ja osa jaetaan rokotuspuhelimeen jo soittaneille. Sähköisessä ajanvarauspalvelussa asiakkaiden tulee valita huolellisesti oman rokotusperusteen mukainen rokotusaika, sillä eri väestöryhmille annetaan eri valmistajien rokotteita. Rokotuspuhelimeen soittaneisiin otetaan järjestyksessä yhteyttä aina, kun rokotusaikoja avataan.

Lisätietoja rokotusten etenemisestä ja rokotusaikojen varaamisesta löytyy sivulta uki.fi/koronarokotus.