Suomi

Uudenkaupungin kadut -blogi esittelee katuja ja teitä

Esittelyssä tulevat olemaan postinumeroalueen 23500 kaikki kadut ja tiet.

Uudenkaupungin katuja ja teitä esitellään vapuksi avautuneessa Uudenkaupungin kadut -blogissa.
Sen tekijöinä ovat uusikaupunkilaiset Jalavan sisarukset Sari, Kari ja Mari sekä isä Matti.
Muutaman päivän välein tullaan julkaisemaan nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä esittely Uudenkaupungin postinumeron 23500 alueella olevasta kadusta tai tiestä.
Vaikka rajaus on tässä vaiheessa  tehty 23500 postinumeron mukaan, riittää esiteltäväksi silti noin 420 kohdetta.
Jokaisesta kadusta on pyritty selvittämään mm. kadun ja nimen syntyhistoriaa ja nykyisyyttä tuodaan esiin valokuvin sekä myös lintuperspektiivistä dronella otettujen kuvien ja videoiden avulla.
Katujen sijainti esitetään Maanmittauslaitoksen vapaalla kartta-aineistolla. Suurin osa valokuvista on Jalavan perheenjäsenten ottamia ja osa vanhoista valokuvista on Uudenkaupungin museon kokoelmista.

Blogikirjoituksiin toivotaan mahdollisimman monen osallistuvan eli omia muistojaan ja tietojaan voi blogin kommenttikenttiin käydä kirjoittelemassa.

Uudenkaupungin kadut -blogiin pääset tästä >
- Esittelyssä ensimmäisenä 23500 postinumeroalueen aakkosjärjestyksessä on Aaholmintie


Blogia voi seurata myös eri sosiaalisen median kanavissa: Twitterissä, Facebookissa ja Instagramissa.  
Nettivujen osoite on  https://uginkadut.blogspot.com/