Suomi

Ympäristövideo 7/2018 Ollaan ihmisiksi -sarjaan on ilmestynyt



Vuoden 2018 Ollaan ihmisiksi -sarjaan kuuluva viimeinen video on  ilmestynyt.
Lähikuukausina on tulossa useita vaaleja, joissa kansalaiset voivat vaikuttaa. On silti hyvä muistaa, että oman kunnan, eduskunnan tai Euroopan parlamentin päättäjiin voi ottaa yhteyttä vaalien välissäkin. Ilmastonmuutoksen torjunta on asia, josta kannattaa ääntä pitää.
 

Uudenkaupungin joulukatu palkittiin kunniakirjalla

Alisenkadun jouluvalot toivat voiton Uuteenkaupunkiin ennen joulua päättyneessä Maakunnan kaunein joulukatu -kilpailussa. Kaikkiaan kilpailuun osallistui kymmenen erilaista joulu- ja valokatua Varsinais-Suomen kunnista ja kauneimman valitsivat TS-Yhtymän lehtien lukijat yleisöäänestyksessä.
Alinenkatu keräsi kisassa selkeästi eniten ääniä ja palkittiin kunniakirjalla, joka luovutettiin tänään onnittelujen kera valojen suunnittelusta vastanneelle Uudenkaupungin kaupunkisuunnitteluosastolle.

Liity kuvataidenäyttelyiden kutsuvieraslistalle

Siirrymme vuoden 2019 aikana lähettämään Kulttuurikeskus Crusellin Liljelundhallin taidenäyttelyiden avajaiskutsut sähköisinä. Mikäli haluat saada näyttelykutsuja ja -tiedotteita, jätä meille sähköpostisi. Sähköpostiosoitetta ei käytetä muihin tarkoituksiin. Klikkaa tästä linkistä ja jätä tietosi.


Sähköpostilistan rekisteriselosteeseen pääset täältä.

Venepaikkojen varaus kesälle 2019

Venepaikkojen uudelleenvaraus kesälle 2019 on käynnistynyt 15.1.2019 edellisen vuoden varaajille ja varauksia voi tehdä 28.2.2019 klo 10.00 saakka.
Venepaikan varaus ja maksu suoritetaan ensisijaisesti sähköisen varauspalvelun kautta, joka on käytössä 24/7.  Siirry varauspalveluun tästä >
 
Vapaiden venepaikkojen varaus alkaa tämän jälkeen, tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta 4.3. klo 10.00.

Kulttuurikeskus Cruselli 30-vuotta

Kulttuurikeskus Crusellin valmistumisesta tulee tammikuussa kuluneeksi 30-vuotta. Talon rakentaminen aloitettiin 4.5.1987 ja vihkiäisiä vietettiin tammikuussa 1989. Vuosittain Crusellissa järjestetään lukuisia teatteriesityksiä, konsertteja ja kokouksia, joissa vierailee tuhansia ihmisiä. Crusellista onkin muodostunut suosittu kulttuuriväen kohtaamispaikka Uudessakaupungissa.

Jätevesiviemärin vuoto 11.1.2019

Kataraumassa Makean veden altaan ranta-alueella on havaittu paineviemärivuoto Ø110mm jätevesiputkessa. Vuotokohta on löydetty väriainekokeiden avulla ja vuotava putki on otettu pois käytöstä. Korjaustyöt tehdään viikolla 3/2019 ja korjaustöiden valmistumiseen asti jätevedet ko. alueelta ajetaan säiliöautolla jätevedenpuhdistamolle.
 
Jätevesiputken rikkoutuminen on todennäköisesti tapahtunut ruoppaustöiden yhteydessä, mutta tarkempaa syytä selvitellään korjaustöiden edetessä.
 
Makean veden altaan veden laatua seurataan tehostetusti vesinäytteiden avulla.
 

Rakennuspiirustuksia Lupapiste kaupasta

Uudenkaupungin rakennusvalvonnassa on otettu käyttöön Lupapiste kauppa, joka on verkossa toimiva asiointipalvelu. Sieltä voi ostaa rakennusvalvonnan arkistoon tallennettuja rakennuspiirustuksia eli esimerkiksi pääpiirustuksia ja erityissuunnitelmia (KVV-, IV- ja rakennesuunnitelmia) hintaan 5€ /kpl.
Palvelusta on saatavilla pääsääntöisesti tuoreempaa aineistoa, mutta vanhemman aineiston digitointi on käynnissä.
Mikäli et löydä haluamaasi aineistoa, voit lähettää palvelun kautta aineistopyynnön suoraan kunnan rakennusvalvontaan.

Vesikatkos Santtion, Saarniston ja Hiun alueella 9.1. - 10.1.2019

Tiedote päivitetty 9.1.2019 klo 17.20

Vesijohtovuodon korjaustöissä sattuneen runkoputken uuden ja entistä isomman rikkoutumisen vuoksi vesikatkoalue joudutaan laajentamaan. Suljettava alue koskee Santtiota, Saarnistoa ja Hiun aluetta. Vedenjakelu katkeaa klo 17.30 ja palautuu heti korjaustyön valmistuttua. Arvioitu valmistuminen on yön tai torstaiaamun aikana. Vettä voi hakea vesilaitoksen seinässä olevasta vesipostista osoitteesta Nervanderinkatu 9.

Pahoittelemme aiheutunutta häiriötä ja kiitämme ymmärryksestä.

-----------

Ilotulitteita ei saa ampua Myllymäellä eikä Uudenkaupungin keskusta-alueella

Ilotulituskieltoalue Uudenkaupungin keskustassa on laajennettu koskemaan myös Myllymäkeä.
Varsinais-Suomen pelastuslaitos on kieltänyt vuodesta 2006 lähtien ilotulitteiden ampumisen Uudenkaupungin keskustan alueella, mutta  Myllymäen puistoalue on tuolloin jätetty rajoitusalueen ulkopuolelle.
Nyt kun Myllymäen vanhat, pääasiassa 1800-luvulla rakennetut tuulimyllyt korjattiin ja entisöitiin perusteellisesti lahjoitusvaroin

Uudenkaupungin joulukatu maakunnan kaunein

Maakunnan kaunein joulukatu -kilpailun äänestys päättyi 19.12. Selvällä äänten enemmistöllä Uusikaupunki ja Alinenkatu veivät voiton keräten yli kolmanneksen lähes 4000 äänestä. Kaikkiaan kilpailuun osallistui kymmenen erilaista joulu- ja valokatua Varsinais-Suomen kunnista, jotka Uudenkaupungin jälkeen sijoittuivat järjestykseen Turku, Laitila, Paimio, Somero, Salo, Piikkiö, Naantali, Kyrö ja Loimaa.