Suomi
Uusikaupunki 400

Rauhan Symposium tuo huippuluennoitsijoita Uuteenkaupunkiin

Kulttuurikeskus Cruselli Uudessakaupungissa

400-vuotisjuhliaan viettävässä Uudessakaupungissa järjestetään sarjassaan ensimmäinen Rauhan Symposium -seminaari 10.-11.8.2017. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa seminaarissa tarkastellaan rauhan tematiikkaa monitieteellisesti. Puhujia on mukana niin historian ja väestötieteen, tulevaisuuden tutkimuksen, kielitieteen kuin rauhan ja konfliktin tutkimuksenkin saralta. Elokuussa järjestettävä seminaari aloittaa Uudessakaupungissa vuonna 1721 solmittuun rauhaan liittyvän tapahtumakokonaisuuden, joka huipentuu vuonna 2021, kun Uudenkaupungin rauhasta tulee kuluneeksi 300 vuotta.

Tapahtuman suunnittelutyössä alusta asti mukana ollut KT, toiminnanjohtaja Jaana Vasama sanoo, että rauhan aatteelle on nyt tarvetta enemmän kuin koskaan.

- Maailma on muuttunut levottomaksi. Sekä Uudenkaupungin että koko Suomen näkökulmasta tarve monialaiselle keskustelulle rauhasta on olemassa. Uusikaupunki kasvaa ja kansainvälistyy kovaa vauhtia, kuten koko Suomi. On paikallaan miettiä, miten toivotamme tervetulleiksi uudet asukkaat eri puolilta maailmaa rakentamaan ja kehittämään kanssamme kaupunkiamme, ja koko Suomea.

Vasama korostaa, että tavoitteena on osallistaa uusikaupunkilaiset, vakkasuomalaiset ja kaikki suomalaiset keskustelemaan aktiivisesti rauhasta ja jokaisen ihmisen vastuusta rauhan työssä.

- Symposium on kansainvälinen, jotta meidät haastettaisiin katsomaan asioita laaja-alaisemmin kuin mihin olemme tottuneet. Uusista ajatuksista ja näkökulmista syntyy kehitys ja uudet ideat.

Seminaari tuo Kulttuurikeskus Crusellin lavalle kotimaisten puhujien lisäksi myös kansainvälisiä huippuosaajia. Seminaarissa luennoivat muiden muassa itävaltalainen professori Wolfgang Lutz, ruotsalainen arvotutkija Bi Puranen, kansanedustaja Erkki Tuomioja, toimittaja Rauli Virtanen sekä tohtori Pirkko Nuolijärvi. Rauhan Symposiumin suojelijana toimii presidentti Tarja Halonen.

Elokuinen Rauhan Symposium on osa sekä Suomi 100 että Uusikaupunki 400 -juhlavuosien ohjelmaa. Jatkossa seminaari tullaan järjestämään joka toinen vuosi. Tapahtumasarja huipentuu suureen Rauhan Symposiumiin vuonna 2021, Uudenkaupungin rauhan täyttäessä 300 vuotta.

Rauhan Symposium järjestetään Uudessakaupungissa, Kulttuurikeskus Crusellissa 10.-11.8.2017. Lisätietoja tapahtumasta, seminaarin tarkan ohjelman sekä ilmoittautumislinkit löydät täältä

Find Peace Symposium in English here