Suomi

Vammaisneuvoston toiminta tutuksi

Vammaispalvelut

Uudenkaupungin vammaisneuvosto järjestää tiedotustilaisuuden toiminnastaan
tiistaina 6.3.2018 klo 17.30 alkaen Uudenkaupungin seurakuntakeskuksessa.  

Tilaisuus aloitetaan kahvittelulla, jonka jälkeen vammaisneuvosto esittäytyy. 
Tarkoituksena on valottaa neuvoston tarkoitusta ja tehtäviä sekä kertoa, miten asioita käytännössä voidaan viedä eteenpäin. 

Satama-Kainpirtti asemakaavan muutos

Satama-Kainpirtin alueella on käynnistynyt asemakaavan muutoksen laatiminen, jossa tutkitaan sataman laajenemismahdollisuuksia VPK:n paviljongin suuntaan ja täyttämällä merialuetta .
Asemakaavoitus on tullut vireille sataman aloitteesta,  sillä satama tarvitsee toiminnan laajentuessa  lisää maa-aluetta. Ennusteen mukaan liikennemäärä kasvaa n. 5 % ja tilantarve n. 5000 m² vuosittain.

Ilmoitetaan kaavan vireille tulosta sekä pidetään osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä 22.2. - 26.3.2018 välisen ajan. (MRL 62§, 63§)

Lumiukkoja uimahallilla pe 23.2. klo 12-14

Hiihtolomaviikon perjantaina uimahallin pihalla lumiukkojen tekoa.
Uimahallin pihalle on tuotu jättikasa lunta.
Voit tuoda kotoasi huiveja ja hattuja lumiukoille.
Tervetuloa kaikki tekemään omat upeat lumiukot!

Yleisten kulttuuriavustusten hakuaika lähestyy

Uudenkaupungin kulttuuripalveluiden avustusten hakuaika lähestyy. Avustusten hakukriteerit ja ohjeet on päivitetty ja menevät seuraavaksi kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnan käsiteltäväksi. Avustukset tulevat haettavaksi viikolla 11, mihin mennessä myös uudet avustusohjeet ja hakulomake ovat ladattavissa näiltä sivuilta tai haettavissa Uudenkaupungin kulttuuritoimistosta. Avustusten tarkemmista hakuajoista tullaan tiedottamaan Uudenkaupungin internetsivuilla sekä paikallislehdissä.

Nopea ja vaivaton Pyydä apua! -nappi nyt myös uusikaupunkilaisten lapsiperheiden käytössä

Pyydä apua! -nappi on lapsiperheille suunnattu matalan kynnyksen sähköinen palvelukanava. Se on kunnan verkkopalvelussa oleva nappi, jota painamalla kuka tahansa voi pyytää apua tai palvelua, jättää yhteydenottopyynnön tai kysyä jotain. Pyydä apua! -nappi on otettu nyt käyttöön myös Uudessakapungissa ja se löytyy osoitteesta www.uusikaupunki.fi/pyydaapua.

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA

Uimahallilla paljon erilaista toimintaa hiihtolomaviikolla 19.2. - 25.2.

Koko viikon uimahallissa aarteen etsintää sekä lapsille luvassa yllätyksiä.

Maanantai

Uimahallissa radat 4-6 lasten käytössä 10.00-14.00

Santtion palvelukeskuksen katusuunnitelmaluonnokset nähtävillä

Merimetsopolun ja kevyen liikenteen väylän välillä Merimetsopolku - Kaakkuripolku katusuunnitelmaluonnokset sekä Hiuntien ja Santtiontien liittymän parantamissuunnitelmaluonnos ovat nähtävillä

Santtioon Merimetsopolulle, rakennettiin viime vuonna palvelukortteli, jossa avautui heinäkuussa uusi päiväkoti ja myöhemmin vuoden lopulla palvelutalo sekä K-kauppa.
Alueen liikennejärjestelyt tulevat myös muuttumaan ja katusuunnitelmaluonnokset ovat nyt nähtävillä.

Merellisiä maisemia Crusellin näyttelyssä

Crusellin alakerran Liljelund-hallin näyttelytilassa avautui 12.2.2018 raumalaisen taiteilija Pentti Peuran taidenäyttely. Meri- ja saaristoaiheisessa näyttelyssä on esillä kaikkiaan yli 50 maalausta. Pentti Peura maalaa nykyään pääasiassa akryylitekniikalla. Uudenkaupungin näyttelyn aiheet koostuvat pääasiassa rannikko- ja merimaisemista, erityisesti Lyökin pohjoissaaristo on taiteilijalle tuttu.

Näyttely on esillä 15.3.2018 saakka ti-pe 10-17 ja su 12-16.

Ystävänpäivää Puustista

Ystävänpäiväkortteja Puustista
Aktivointikeskus Puustista löytyy ystävänpäivän lahjaideoita ja myytävänä on työpajan tekemiä ystävänpäiväkortteja. Ystävänpäivänä 14.2. kierrätyskeskuksesta voi löytyä yllätys sinulle. Puusti toimii osoitteessa Liljalaaksonkatu 10 (vanha nuokkari tai Kasvin talo). Ovi on auki ma 9-16, ti-to 9-15 ja pe 9-13. Tule tutustumaan!

Rantamäen ranta-asemakaavaehdotus nähtävillä

Rantamäen ranta-asemakaavaehdotus pidetään nähtävillä  8.2. - 12.3.2018 välisen ajan.

Kaava-alue sijaitsee noin 19 kilometrin päässä Uudenkaupungin keskustasta, Pyhämaan Kuivaraumassa Kuljun rannalla.
Kaavoitettava alue muodostuu kiinteistön Rantamäki alueesta.