Pelastuslaitos kehottaa varautumaan myrskyyn

Myrskyä merellä

Varsinais-Suomen pelastuslaitos varoittaa tiedotteessaan 16.1.2022 klo 17:24 varautumaan myrskyyn. Sääennusteen mukaan Varsinais-Suomeen on odotettavissa maanantain vastaisena yönä noin klo 02.00 alkaen rajua myrskytuulta. Sääolosuhteet voivat aiheuttaa esimerkiksi laajoja sähkökatkoksia ja puiden kaatumisia. Tämän hetken tiedon mukaan myrsky kohdistuu erityisesti rannikolle ja saaristoalueelle.

Makean veden altaan juoksutus heikentää jäitä

Koska lämpötila on ollut ja on jatkossakin jonkin verran plussan puolella, varaudumme sulamisvesiin juoksuttamalla altaan vettä Vohdensaaren juoksutusportista. Voimakkaasti virtaava vesi vaikuttaa jäiden kestävyyteen kauas meren puolella että altaan puolella. Lisäksi ennustettu myrskytuuli heikentää jäitä, vaikka kovan tuulen aikana emme nykyistä juoksutusporttia pystykään käyttämään.

Uudenkaupungin kaupunki päivittää koronapandemian hallintaan liittyviä toimenpiteitä

koronainfo

Iltapäivätoimintaa voidaan järjestää kouluissa

Uudenkaupungin kaupunki tiedotti 4.1., että kouluissa ei pandemiatilanteen vuoksi järjestetä ylimääräistä vapaa-ajantoimintaa, kuten iltapäiväkerhoja tai nuorisopalvelujen ohjaamaa välituntitoimintaa. 

Kaupungin koronakoordinaatioryhmä on käsitellyt asiaa uudestaan 11.1. järjestetyssä kokouksessa ja päätynyt siihen tulokseen, että iltapäiväkerhoja voidaan aiemmasta tiedotteesta poiketen järjestää.

5–11-vuotiaiden lasten koronarokotuksia 15.1. ilman ajanvarausta

Mies pitää rokotetta kädessään.
U-Sote järjestää 5–11-vuotiaille lapsille koronarokotusten Walk in -tapahtuman lauantaina 15.1. klo 10–14. Tapahtuma järjestetään avosairaanhuollon tiloissa Uudenkaupungin pääterveysasemalla (Mörnenkatu 3). Kulku tiloihin tapahtuu pääoven kautta.

Huomioithan, että Walk in järjestetään avosairaanhuollon tiloissa, ei Rokottamossa.

VSSHP: Koronan vauhti kiihtyy Varsinais-Suomessa

koronainfo

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tiedote 11.1.2022


Tällä hetkellä koronan 14 vuorokauden ilmaantuvuus Varsinais-Suomessa on 100 000 asukasta kohti 1061 eli voimakkaassa nousussa. Tapauksia on noin 600 päivässä ja testien positiivisuusprosentti on lähes 30.

Aluevaalien äänestyspaikka Messissä

Aluevaalit ilme
Messi on aluevaalien 2022 ennakkoäänestyspäivien ja varsinaisen vaalipäivän yksi äänestyspaikoista.

Ennakkoäänestys:
ke 12. - pe 14.1. klo 10 - 18
la 15.1 klo 10. - 1
su 16.1.kello 12 - 16.00
ma 17. - ti 18.1. klo 10 - 20

Varsinaisena vaalipäivänä su 23.1. äänestys toimitetaan kello 9-20.

Äänestyksestä voi aiheutua vähäistä haittaa tiloissa työskenteleville.

Uutta Messissä - työtilaan sisään kännykällä

Houkutteleva työpiste
Co-working- & etätyötila Messiin voi nyt saada kännykällä toimivan kulkuluvan. Kulkulupatiedustelut Messin hosteilta puh. 044 7713 2214 (soitto, SMS tai whatsup) tai coworking@ukipolis.fi.

Sisäänpääsy toimii siten, että kännykkänumerosi lisätään Messin käyttäjälistalle haluttuun päivämäärään asti. Rekisteröitymisen jälkeen saat viestin kännykkääsi, joka sisältää oven lukon kännykkänumeron, johon soitat omasta numerostasi. Järjestelmä tunnistaa puhelinnumerosi ja lukko aukeaa noin 10 sekunnin viiveellä. 

Uudenkaupungin kaupungin uudet toimenpiteet koronaepidemian hallitsemiseksi 

koronainfo

Koulujen kevätlukukausi alkaa lähiopetuksella – iltapäivätoiminta tauolla

Kevätlukukausi aloitetaan peruskouluissa lähiopetuksena. Rehtorit tiedottavat oppilaita, vanhempia ja henkilökuntaa käytännön toimista tarvittaessa. 

VSSHP: Koronakoordinaatioryhmä kehottaa kotitesteihin

koronainfo

VSSHP:n tiedote 4.1.2022

Koronavirustartuntojen määrän noustessa voimakkaasti koronakoordinaatioryhmä kehottaa ottamaan kotitestauksen avuksi. Ryhmä suosittelee kotitestiä kaikille sosiaali-ja terveydenhuollossa asioiville. 

Koronavirustilanne heikentyy yhä nopeasti Varsinais-Suomessa. Koronaviruksen ilmaantuvuus saavutti jälleen uuden ennätyksensä, 627 tartuntaa 100 000:a asukasta kohden edeltävän kahden viikon ajalta.

Liikuntapalveluiden seuratiedote 1/2022

KORONA


Lue linkistä viimeisin tiedote:
https://uusikaupunki.fi/uutiset/liikuntatilat-suljetaan-1-1512022-valiseksi-ajaksi
 

SEIKOWIN LIIKUNTASALIN REMONTTI


Lattiamateriaaliksi on vaihtunut matto, pelikenttäviivat ovat samat kuin ennen. Huom, vain sisäpelitossuilla saliin! Saliin toimii edelleen perinteinen Abloy-avain, avainten nouto liikuntapalveluista erikseen sopimalla.
 

AVUSTUKSET