Suomi
Uudenkaupunkin Museo
Museo

Odotusta ja iloa, Wahlbergin museotalon joulunäyttely avautuu 1.12.2020

Odotusta ja iloa - Joulu lasten silmin 1940-1990 -luvuilla.

Uudenkaupungin museon Wahlbergin talon joulunäyttely kertoo tänä vuonna joulusta lasten näkökulmasta. Miten lapset ovat kokeneet joulun ja sen odotuksen 1940–1990-luvuilla? Odotusta ja iloa -näyttelyyn on koottu lasten joulunvieton erityispiirteitä kultakin vuosikymmeneltä: Minkä näköinen joulupukki on vieraillut lasten luona? Entä mitkä ovat olleet eri vuosikymmenten hittilelut?
Näyttely rakentuu myös erilaisten jouluperinteiden ympärille: Mitä leikkejä lasten jouluun on kuulunut? Millaisia herkkuja joulun aikaan on tehty ja syöty? Miltä koulujen kuusijuhlat ovat näyttäneet? Entä miten joulukuusi on koristeltu?

Joulunäyttelyä on tehty tänä vuonna uusikaupunkilaisia osallistavasti: Näyttelyaineiston keräämisessä on ollut mukana useita kuntalaisia, joilta museo on saanut lahjoituksina ja lainoina paljon jouluaiheisia valokuvia sekä koristeita ja leluja.

Porvariskoti pukeutuu jouluasuun

Joulunäyttelyn lisäksi Wahlbergin talon “porvariskodin” huoneet pukeutuvat jälleen jouluasuun. Museon salissa on komea joulukuusi lasipalloineen, ja pöydät notkuvat joulun ajan herkuista. Monenlaiset koristeet, musiikki ja tuoksut luovat lämpimän joulun tunnelman.

Joulubingoa koko perheelle

Näyttelyihin tutustumisen ohella kävijät pääsevät pelaamaan Wahlbergin talon joulubingoa. Museon joulubingossa suoritetaan pieniä tehtäviä, ja koetetaan saada bingorivi täyteen museovierailun aikana. Kaikki täyden bingorivin saaneet palkitaan! Museosta voi ottaa mukaansa myös jouluaskarteluohjeita kotona tehtäväksi.

Museo on joulunäyttelyn aikana avoinna yleisölle 1.12.2020 - 8.1.2021 välisenä aikana tiistaista lauantaihin klo 12-15 (suljettu kuitenkin 24.-26.12. ja 1.1.). Ryhmävierailut ovat mahdollisia varattaessa myös muina aikoina. Tällä hetkellä voimme ottaa vastaan ainoastaan enintään 10 hengen ryhmiä.

Vallitsevien kokoontumisrajoitusten johdosta ei tänä vuonna järjestetä yleistä avajaispäivää.

Pääasymaksut: Aikuiset 5 €, alle 18v ilmaiseksi. Museokortti ja Smartum käyvät myös maksuvälineinä.


Joulunäyttelyn avoinnaolo

1.-5.12.      12-15
8.-12.12.    12-15
15.-19.12.  12-15
22.-23.12.  12-15
29.-31.12   12-15
2.1.              12-15
5.-8.1.         12-15