Suomi

Kaupunginjohtaja Vainio: Noudattakaamme edelleen poikkeusolojen mukaisia ohjeita

Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio.

Hyvät uusikaupunkilaiset!

Olemme saaneet tottua uusiin käytäntöihin puolustautuessamme koronavirusta vastaan. Sosiaalisia lähikontakteja on pitänyt välttää. Moni aiemmin tavanomainen tapa toimia ei ole enää ollut sovelias. Yli kymmenen ihmisen kokoontumiset ovat olleet kiellettyjä.

Tämä kriisi tulee nyt väistämättä yhä konkreettisemmin osaksi meitä jokaista ja läheisiämme. Meille rakkaat ja tutut ihmiset voivat saada tartunnan.

Jälleen kerran on nähty, että suomalaiset osaavat noudattaa annettuja ohjeita ja asettaa yhteisen edun omien etujensa edelle. Tiukkoja määräyksiä ei anneta eikä niitä noudateta turhaan, vaan varmasti yhteistä hyvää tarkoittaen. Puolustautumistaktiikkamme on osoittautunut toimivaksi.

Kerrankin Suomelle ja myös Uudellekaupungille on etua jokseenkin syrjäisestä sijainnistamme. Varsinkin kansainvälisessä vertailussa meillä on hyvät mahdollisuudet torjua koronaepidemiaa. Mutta tuon edun hyödyntäminen edellyttää, että malttia ja poikkeusolojen mukaisten ohjeiden noudattamista tarvitaan ehkä pitkäänkin.

Mieltämme ei saa vallata ennenaikainen helpotuksen huokaus siitä, ettei tästä tainnut sittenkään pahempaa seurata. Huolehtikaamme siis edelleen käsien pesusta, aivastetaan hihaan ja pidetään useiden metrien turvavälejä muihin ihmisiin. Ulkoillaan ahkerasti tai jokainen ainakin edes vähän joka päivä, sillä se vaikuttaa sekä fyysiseen että henkiseen hyvinvointiimme. Olkaamme myös toistemme tukena arjen askareissa ja muutenkin, kukin mahdollisuuksiensa mukaan.

Ajantasaista tietoa koronavirustilanteesta ja sen vaikutuksista kaupungin palveluihin löydät osoitteesta www.uusikaupunki.fi/korona. Elinkeinopalvelut on koonnut tietoa koronakriisin vaikutuksista yrityksiin ja tietoa erilaisista tukipaketeista ja -toimista osoitteeseen www.uusikaupunki.fi/koronatietoa-yrityksille

Olen luottavainen, että me jos jotkut selviämme yhdessä tästäkin kriisistä ikävät seuraukset minimoiden.

Atso Vainio
Kaupunginjohtaja