Suomi
Uudenkaupunkin Museo
Museo

Kartsalla - näyttely uusikaupunkilaisnuorison vapaa-ajasta 1950-90-luvuilla avautui

Uudenkaupungin museon Wahlbergin museotalossa on avautunut kesän 2018 näyttely Kartsalla. Näyttely kertoo uusikaupunkilaisnuorison omaehtoisesta vapaa-ajanvietosta 1950-90 -luvuilla. Näyttely keskittyy nuorisokulttuurin näkymiseen kaupungin katukuvassa "kartsalla". Näyttely kertoo nuorten omaehtoisesta vapaa-ajanvietosta, joten ulkopuolelle jäävät mm. eri harraste- ja urheiluseurojen toiminta.
Uusikaupunkilaiset nuoret parveilivat suurina joukkoina vielä 1990-luvulla iltaisin ja erityisesti viikonloppuisin kaupungilla. Nyt torin ja katujen tilalle on tullut sosiaalinen media.
 
Tavoitteena on johdattaa museokävijä oman nuoruutensa ajan tunnelmaan. Näyttely vastaa esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: Mitä eri nuorisoryhmiä tai nuorisokulttuurin edustajia kaupungissa oli eri aikoina? Oliko näiden ryhmien välillä yhteenottoja? Miltä nuoriso näytti ja mitä musiikkia he kuuntelivat? Millä välineillä nuoriso liikkui ja missä he kokoontuivat? Mitkä tapahtumat olivat nuorison suosiossa? Tehtiinkö kaupungilla muutakin kuin hengailtiin?

Museo on tuottanut näyttelyn lisäksi myös uuden mobiiliopasteen nuorten suosituimmista paikoista kaupungilla. Karttapohjaiseen mobiilioppaaseen on kerätty tietoa ja kuvia, joiden avulla nuorten suosimiin paikkoihin voi tutustua paikan päällä älylaitteilla tai vaikka kotoa käsin tietokoneella. Mobiilioppaaseen pääsee verkkosivun www.tarinasoitin.fi/kartsalla kautta.
Museon henkilökunnan lisäksi näyttelyä ovat olleet toteuttamassa useat entiset uusikaupunkilaiset nuoret. Näyttelyä varten on saatu ilahduttavan paljon esineitä ja valokuvia niin lahjoituksina kuin lainoinakin. Museon väki kiittääkin kaikkia tietoja, kuvia ja esineitä luovuttaneita aktiivisesta osallistumisesta kotiseututyöhön!
 
Näyttely on avoinna 4.5.-26.10.2018.
Kesäaikana, 11.6.-26.8. näyttely on avoinna päivittäin, ma-pe 10-17 ja la-su 12-15.
Muina aikoina ti-pe 12-15.

(museo on suljettu helatorstaina sekä juhannusviikonloppuna)
Pääsymaksu aikuisilta 5€ (tai Museokortti).
Ylinenkatu 11, Uusikaupunki