Suomi

Hallituksen esitys ravintoloiden tukemiseksi on valmistunut

Hallitus on sopinut mallista, jolla tuetaan ravintoloita työllistämisessä sekä hyvitetään kustannuksia, joita yritykset eivät ole voineet sopeuttaa lakisääteisestä rajoituksesta aiheutuneeseen muutokseen. Esitys annetaan Eduskunnalle lähipäivinä.
 
Tuen ja hyvityksen määrä riippuu yrityksestä. Malli koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä osasta: tuesta uudelleentyöllistämiseen ja hyvityksestä toiminnan rajoittamisesta. Koska yritysten koko ja liiketoiminnan laajuus alalla vaihtelevat paljon, on tuen ja hyvityksen määrät yrityskohtaisia.
 
Uudelleentyöllistämisen tuki:
• Tuetaan yritysten kykyä työllistää työntekijöitä toiminnan käynnistyessä uudelleen.
• Tuen määrä on 1 000 euroa työntekijää kohden. Edellytyksenä tuen myöntämiselle on, että yrityksen maksama palkkasumma työntekijälle rajoituksen päättymisen jälkeen kolmen kuukauden ajalta on yhteensä vähintään 2 500 euroa.
• Tukea myönnetään enimmillään siitä kokoaikaisia työntekijöitä vastaavasta määrästä, joka työskenteli yrityksessä ennen kriisin alkua. Tukea voidaan myöntää yritykselle enimmillään 800 henkilöstä.
• Yrityksen saamat mahdolliset muut tuet voivat vaikuttaa lopulliseen tuen määrään.
• Tuki myönnetään hakemuksesta. Tuen myöntää ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus KEHA-keskus.
 
Hyvitys toiminnan rajoittamisesta:
• Hyvitetään kohtuullisesti rajoituslain vaikutuksia ravitsemisyrityksen mahdollisuuksiin hoitaa joustamattomia juoksevia kustannuksia.
• Hyvityksen määrään vaikuttaa se, kuinka paljon yrityksen myynti on huhtikuussa laskenut verrattuna tammi-helmikuun keskimääräiseen myyntiin. Hyvityksen määrä määräytyy yrityksen myynnin muutoksesta yksittäisenä kuukautena: vain muutoksen mukainen osuus joustamattomista juoksevista kustannuksista hyvitetään. Kohtuullisena hyvityksenä pidetään 15 %.
• Hyvityksellä ei kompensoida myynnin laskua, jota hyödynnetään laskennallisesti hyvityksen määrittelyssä. Hyvitys voi enimmillään olla 500 000 euroa.
• Yrityksille, joilla tammi-helmikuun keskimyynti on yli miljoona euroa, hyvityksen määrä on miljoonan ylittävältä osalta 5 prosenttia.
• Hyvityksen määrästä vähennetään mahdolliset ELY-keskukselta tai Business Finlandilta saadut koronaepidemiaan perustuvat tuet.
• Hyvitys suoritetaan yrityksille pääosin ilman hakemusta joukkomaksatuksena Verohallinnolta saatavien yrityskohtaisten arvonlisäverotietojen perusteella. Osalle yrityksiä, kuten muita tukia hakeneille yrityksille, hyvitys myönnetään hakemuksesta. Tuen myöntää ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus KEHA-keskus.
• Hyvitys maksetaan kahdessa erässä yrityksille, joille se suoritetaan joukkomaksatuksena. Ensimmäinen erä maksetaan mahdollisimman nopeasti.