Suomi
Liikunta

Haastepyöräily-kampanja on päättynyt (1.5.-21.6.)

Tämän vuoden Haastepyöräily kampanjan saatiin suoritettua hienosti läpi, vaikka kirjausohjeita jouduttiin muuttamaan koronaviruksen vuoksi. Haastepyöräily -kampanjan alusta asti olleet kirjauslaatikot jätettiin pois, jolla minimoitiin kontaktien määrä muihin pyöräilijöihin sekä tartuntapinnat. Haastepyöräilyn suoritukset kirjattiin netti- ja mobiilikirjauksina ja tilannetta pystyi seuraamaan reaaliaikaisesti.
 
Kampanjan aikana pyöräiltiin 31:ssä kunnassa 668 452 kilometriä ja pyöräilykorttien/-passien ja muiden kirjausten jälkeen yhteistulos oli n. miljoona poljettua kilometriä. Huittinen voitti yli 5000 asukkaan sarjan ja Karvia alle 5000 asukkaan sarjan tiukasti ennen Siikaista. Kampanjaan osallistui Uudestakaupungista 25 innokasta pyöräilijää, yhteensä 12 750 kilometriä.
 
Uudessakaupungissa palkitaan kolme parasta urheiluliikkeen lahjakortilla ja heille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Myös kampanjassa järjestetyn arvonnan palkinnot ilmoitetaan henkilökohtaisesti voittaneille. Kirjatuista tuloksista voit kysyä liikuntapalveluista.
 
Mobiilisovellus on myös toiminnassa vuoden loppuun asti, eli sitä voi käyttää ilmaiseksi ja tallentaa omat pyöräilyt sinne. Pyöräilyhistoria jään näkyviin ja mobiili toimii taas ensivuoden kampanjassa samoilla tunnuksilla. Lisätietoja kampanjasta sekä netti- ja mobiilikirjausohjeet löytyvät osoitteesta www.liiku.fi/haastepyoraily.