Suomi

Uuteenkaupunkiin rakennetaan ensimmäistä kiertoliittymää

Sataman suunnalla on juuri nyt meneillään suuret katurakennushankkeet.
Hepokarintielle rakennetaan mm. kiertoliittymä kasvaneen liikenteen sujuvoittamiseksi.
Tällä hetkellä liikenne on ohjattu kulkemaan tilapäistä työmaatietä pitkin.
Valmistuminen on arvioitu alkuvuodelle 2018.

Katso videolta miltä alueella näytti 18.10.2017.


 

Mältintien ja Ketunkalliontien risteyksessä stop-merkit

Mältintien ja Ketunkalliontien risteys on muokattu nyt kuluvan syksyn aikana kokonaan rakentamalla risteysalueelle mm. keskisaarekkeet. Risteys ei myöskään ole enää kulkuoikeuksiltaan tasa-arvoinen vaan Ketunkalliontielle on asennettu stop-merkit ja Mältintiestä tehty näin etuajo-oikeutettu. Mältintien etuajo-oikeus koskee myös pyöräilijöitä ja selvyyden vuoksi tullaankin vielä asentamaan stop-merkit erikseen pyörätien reunaan.
Suojatien korotukset ovat uudistetussa risteyksessä valitettavasti jääneet liian korkeiksi ja asia tullaan korjaamaan mahdollisimman pian.
 

Kalantitalo ja asuntolarakennus myynnissä

Uudenkaupungin kaupunki myy tarjousten perusteella Kalannin keskustassa sijaitsevan entisen kunnnanviraston eli Kalantitalon ja samalla tontilla sijaitsevan asuntolan.
Kalantitalo sijaitsee osoitteessa Pankkitie 1 ja asuntola osoitteessa Mannersuontie 1,  Kalanti.

Rakennuksille erotetaan n. 9000 m² määräala kiinteistöstä 895-407-5-19.
Määräala on osa asemakaavan mukaista hallinto- ja virastorakennusten korttelialuetta, mutta

Santtion Merimetsopolulla vietettiin harjakaisia 4.10.2017

Santtion alueelle on valmistumassa oma palvelukortteli, jonka harjakaisia vietettiin keskiviikkona 4.10.2017 Merimetsopolulla.
Uusi päiväkoti Touhula on ollut toiminnassa jo heinäkuusta alkaen ja kortteliin rakentuva palvelukoti kehitysvammaisille sekä K-kauppa ovat avautumassa marraskuussa.
Kevyen liikenteen olosuhteita  korttelin lähiympäristössä tullaan parantamaan ja niiden suunnittelu on aloitettu.



KAIKKIHAN ME OLEMME OLLEET JOSKUS NUORIA - Kysely nuorison historiasta

Uudenkaupungin museon vuoden 2018 päänäyttely käsittelee nuorisoa. Näyttelyn pääteemana on erityisesti nuorison näkyminen Uudenkaupungin kaupunkikuvassa eri aikoina.

Museo on nyt julkaissut lyhyen kyselyn, jonka tavoitteena on kerätä tietoa entisiltä uusikaupunkilaisilta nuorilta. Uudessakaupungissa nuoruuttaan viettäneiden toivotaan muistelevan siis omia nuoruuden vuosiaan (n. 13-18-vuotiaana) tai kertovan vaikkapa vanhemmilta kuultuja tarinoita heidän nuoruudesta. Kyselyllä kartoitetaan nuorten elämän piirteitä Uudessakaupungissa 1950-1990-luvuilla.

Lokakuu tarjoilee tekemistä kaikille aisteille

Uudenkaupungin juhlavuosi alkaa vähitellen kääntyä loppua kohden. Pimenevä kaupunki ei suinkaan ole silti vaipumassa talvihorrokseen, vaan tapahtumia on tarjolla reilusti myös kesäsesongin ulkopuolella. Lokakuussa Uudessakaupungissa voi istahtaa niin urheilu- kuin teatterikatsomoonkin, ja mielenkiintoisia historiallisia luentoja sekä erilaisia näyttelyjä on myös tarjolla monipuolisesti.

Kurkkaa ainakin nämä:

Ti 3.10. - Ke 25.10.
Luodolla uimassa - Jari Sandholmin taideteoksia Runonkulman galleriassa


Sosiaalikeskuksen puhelinajat muuttuvat 1.10.2017

Sosiaalikeskuksen info ja neuvonta ma-pe klo 9.00-12.00. Puh. 050 420 5202

Sosiaalityöntekijöiden puhelinaika ma-ti ja to-pe klo 9.00-10.00.

Rauhanpuistossa suoritetaan puiden hoitoleikkuuta

Arboristi puussa puunleikkuutöissä

Tällä viikolla (vko 38) suoritetaan kirjaston vieressä Rauhanpuistossa, puiden hoitoleikkuuta.

Uudenkaupungin internetkarttapalvelussa uutta aineistoa

Karttapalvelussa uusia palvelukohteita
Karttapalvelun hakukohteisiin on syksyn aikana lisätty muutamia uusia palvelukohteita.  Uusia kohteita ovat lintutornit, matkailuneuvonnat, roska-astiat, koirankakkapussiautomaatit, veneluiskat sekä retkeily- ja pienvenesatamat.
Palveluhaun kohteet saat näkyville klikkaamalla ensin hakupalkin alaspäin osoittavaa nuolta ja valitsemalla 'Palveluhaku'.  Palveluhaun kohteet ovat osittain samoja kuin karttatasoissa, mutta osa kohteista näkyy vain palveluhakulistan kautta.
Mobiilisivulla palveluhaun kohteet ja luokat löytyvät vain hakukentän kautta.


100 tapahtumaa Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen museoiden juhlavuoden hanke, Varsinais-Suomi 100 vuotta sitten, on päässyt seuraavaan vaiheeseensa. Loppiaisena avattiin ensin Varsinais-Suomi 1917 -nettisivusto, joka kertoo 14 paikallista tarinaa itsenäistyvästä Suomesta. Nyt sivustolla esitellään 100 tapahtumaa Varsinais-Suomesta.