Suomi

Aurinko helli vala- ja vakuutustilaisuuteen saapuneita

Porin prikaatin Satakunnan jääkäripataljoonan ja Varsinais-Suomen huoltopataljoonan 1. huoltokomppanian 2/2017 saapumiserän sotilasvakuutus ja -vala järjestetiin tänään 17.8. aurinkoisessa Uudessakaupungissa.

Valatilaisuus veti Pietolan pallokentälle runsaasti yleisöä. Edellisen kerran valatilaisuus on järjestetty Uudessakaupungissa 2003. Tilaisuutta seuraamaan oli saapunut myös ilahduttava määrä päiväkotilapsia, koululaisia sekä arvovieraina sotiemme veteraaneja. Nuorempaa väkeä kiinnostivat erityisesti kalustonäyttelyn suuret ajoneuvot. Säkylän Sotkun munkit näyttivät tekevän kauppansa ja jono muodostui välillä monien metrien pituiseksi. 

Ohjelmassa oli varsinaisen valan lisäksi myös mm. laivaston soittokunnan kuviomarssi. Valan esilukijana toimi kaupunginjohtaja Atso Vainio.  

Matkailutoimiston tytöt pystyttivät oman etäpisteensä pallokentän portille. Esitteet ja lounaslistat olivat kysyttyjä, kun kauempaa tulleet vieraat etsivät valan jälkeen sopivaa ruokailupaikkaa.

Päivän tunnelma välittyy hienosti Uudenkaupungin museon kuvaamalta videolta. Katso video tästä.