Suomi
Kaupunkisuunnittelu

Apoli kutsuu kylä- ja kaupunginosatoimijoita koolle 24.4.

Oletko kyläaktiivi tai toimit yhdistyksessä haja-asutusalueella?Oletko kiinnostunut oman kaupunginosasi kehittämistä? Olet etsimämme henkilö!

Tervetuloa Uudenkaupungin kylä- ja kaupunginosailtaan!

Ilta on avoin kaikille kylien ja kaupunginosien kehittämisestä kiinnostuneille. Tilaisuuden alustuksesta vastaa Kuntaliiton erityisasiantuntija Päivi Kurikka, aiheena osallistuva budjetointi. Osallistuva budjetointi on Suomessa vielä melko uusi käsite, vaikka sitä on käytetty eri muodoissa muutamissa kunnissa. Parhaimmillaan osallistuva budjetointi lisää kuntalaisten aktiivisuutta ja kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon.

Uudessakaupungissa on laadittu Elävää Maaseutua -hankkeen yhteydessä vuonna 2005 useita kyläsuunnitelmia ja niitä on päivitetty vuonna 2009 mm. toimenpidekaavioilla. Osa yhdistyksistä on voinut laatia ja päivittää myöhemmin suunnitelmia omaan käyttöönsä. Apoli-ohjelman yhteydessä on tarkoitus pohtia miten kyliä voidaan jatkossa kehittää ja mikä rooli kyläsuunnitelmilla tässä kehittämisessä voisi olla. Kyläsuunnitelmat tulisi myös tuoda tähän päivään. 

Kyläilta järjestetään osana Uudenkaupungin Kaupunkisuunnittelun Arkkitehtuuripoliittisen ohjelman laadintaa. 

Tervetuloa kulttuurikeskus Cruselliin keskiviikkona 24.4. klo 18 alkaen. 
Ilmoittautumisia toivotaan 20.4. mennessä: https://link.webropolsurveys.com/S/4A4C0771D0EC4C47

Ohjelmassa

Kaupungin tervehdys ajankohtaisista aiheista
Kuntaliiton alustus osallistuvasta budjetoinnista
Kuntalaiskyselyn tuloksia
Menetelmiä kuntayhteistyöhön
- esimerkkejä muista kunnista
Työpaja


Vanhoja suunnitelmia voit käydä katsomassa sivulla: uki.fi/apoli-kylat