Sorvakon maisemapellot ja niityt

Sorvakon frisbeegolf-alueelle on kylvetty maisemapeltoja  ja niittyjä ja niiden kylvöt ovat lähteneet itämään. Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että väylien niittyalueet ovat kasvaneet kestämään kulutusta. Heittoväylien reuna-alueille on kylvetty kesän ajaksi suojaviljaa, joka ehkäisee maaperän rikkaruohottumista. Näiltä alueilta suojavilja niitetään kesällä, ja ennen syksyn varsinaisia maisemaniittyjen kylvöjä muokataan maa näiltä osin syyskuussa kylvettävään kuntoon.

Maisemapellot

Maisemapeltoja on alueella neljä. Peltoja ei ole tarkoitettu kulkemiseen. Niissä viljellään yksivuotisia kasveja ja noudatetaan viiden vuoden viljelykiertoa. Viljelyssä on monipuolisesti erilaisia viljelykasveja ja tavoitteena on, että joka vuosi jollakin pellolla kasvaa myös kukkivia kasveja. Pääasiassa kukat on tarkoitettu ihasteltavaksi paikan päällä, mutta joitakin lajeja voi käydä poimimassa erillisen opastetaulun mukaan.

Niityt

Niityt ympäröivät heittoväyliä. Ne ovat monivuotisia ja tarkoitettu kulkemiseen. Niiden kasvillisuus kehittyy vähitellen. Niittyjen kukat on tarkoitettu pelkästään ihailtavaksi eikä niitä saa poimia, jotta kukat tuottavat siemeniä ja seuraavinakin vuosina päästään nauttimaan kukkaloistosta.
Alueelle on kylvetty monia eri kukkalajeja, jotta alueet olisivat mahdollisimman monimuotoisia. Niittykukat ovat tottuneet vähäravinteisiin oloihin ja ne tarvitsevat paljon valoa, joten siksi niityt niitetään kukinnan jälkeen ja heinä kerätään pois. Alkuvuosina niittoa voidaan tehdä jo alkukesällä ravinteisuuden ja ei-toivottujen rikkakasvien vähentämiseksi.

Sorvakon frisbeegolfradan maisemapellot kartalla
Maisemapellot näkyvät kartassa keltaisella ja niityt vihreällä heittoväylien ympärillä.