Suomi

Housut pois musikaali

La 10.2.2018 13:00 - 15:15
Broadway musikaali nyt Uudenkaupungin Teatterissa!

Musikaali on tavallisten työttömien miesten hulvaton selviytymistarina laman ahdingosta parrasvaloihin. Se käsittelee alati ajankohtaisia teemoja kuten työttömyyttä, rahapulan kanssa painimista ja hyväksytyksi tulemisen tarvetta, mutta vastapainoksi se korostaa tärkeitä arvoja kuten elämäniloa, rohkeutta ja ystävän tukemista hädän hetkellä. Pohjoismaiden kantaesityksen Housut pois sai Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2002, ja siitä saakka sitä on esitetty menestyksekkäästi täysille saleille ympäri Suomea.

New Yorkin Buffaloon sijoittuvan musikaalikomedian keskiössä nähdään kuusi miestä, jotka kukin kamppailevat työttömyyden ja naishuolien keskellä. Tunnelin päähän syttyy valo kun Jerry, yksi ryhmän miehistä, keksii pähkähullun idean perustaa tavallisista miehistä koostuvan strippausryhmän!

Hankkeen myötä esiintyjät saisivat aimo annoksen kaivattua itsetunnon kohotusta ja keikoista saatavilla lipputuloilla voitaisiin heittää hyvästit paitsi housuille, myös rahahuolille. Matkassa on vain yksi mutta. Miehet eivät osaa tanssia.
Luvassa on mukaansatempaava komedia, jossa musikaalin keinoin seurataan miesporukan valmistautumista kohti päämääräänsä.

Esityksen kesto 2 h, 15 min. sis. väliajan. Ohjaus Pauliina Salonius
Liput 22/25 € Opiskelijat 10 €!
Tapahtumapaikka: 
Uudenkaupungin Teatteri, Kulttuurikeskus Cruselli
Kullervontie 11 a, 23500 Uusikaupunki

Lisätietoja tapahtumasta:

Puh. 0284515440
Katja Laine