Suomi
Uudenkaupunkin Museo
Museo

VUODEN VAIHTUESSA - Uuden vuoden tavat ja taiat

Näyttely avaa meille kaikille tuttujen uudenvuoden perinteiden ja uskomusten taustoja.

Vuoden vaihtumiseen on aina liitetty erilaisia uskomuksia ja ennusmerkkejä, joilla on pyritty näkemään tai vaikuttamaan tulevaisuuteen. Siirtymäaika, jonkin loppuminen ja uuden alkaminen, on koettu salaperäisiä voimia sisältäväksi ajanjaksoksi. Vuoden vaihtuessa pahojen voimien uskottiin lähtevän liikkeelle ja niitä koetettiin torjua eri keinoin, ja samalla turvata tulevan vuoden onnea.
 

SYKSYSTÄ TALVEEN

Nykyään vuodenvaihdetta juhlitaan uudenvuoden aattona. Aina näin ei kuitenkaan ole ollut, vaan ennen 1500-lukua vuosi vaihtui Suomessa loka-marraskuun vaihteessa. Silloin päättyivät maaseudun satokausi ja työvuosi sekä piikojen ja renkien pestit. Satokauden päätös oli luonnollinen ajankohta aloittaa uusi vuosi.

Kristillinen kirkko totutti suomalaiset uuteen ajanlaskutapaan, johon sopeutuminen kesti kuitenkin vuosisatoja. Kun uusivuosi siirtyi nykyiselle paikalleen, siirtyivät myös monet vanhat perinteet ja uudenvuoden uskomukset tammikuun alkuun.

ENTEIDEN TARKKAILU JA ENNUSTAMINEN

Vuoden vaihtuessa on tapana muistella menneen vuoden tapahtumia sekä tehdä suunnitelmia alkavan vuoden varalle. Tyypillinen kysymys vuodenvaihteen lähestyessä on: ”Minkä uudenvuodenlupauksen aiot tehdä?” Usein lupaukset liittyvät uuden, terveellisen elämän aloittamiseen. Luvataan lopettaa karkinsyönti ja kuntoilla enemmän.

Nykyaikaiseen uudenvuoden viettoon liittyvät lupaukset ovat jäänteitä vanhoista ennustamisen perinteistä. Vuoden vaihtumiseen onkin aina liittynyt ihmisen halu tietää jotakin tulevaisuudestaan. Nykyiset lupaukset ovatkin tavallaan lupaukseksi naamioituja, ääneen sanottuja toiveita.

Juuri vuodenvaihteen on katsottu olevan se ajankohta, jolloin on mahdollista tutkia enteitä, nähdä tulevaan. Nykyihmiselle esimerkiksi tinanvalaminen ja tinamöykyistä ennustaminen ovat hauskoja ohjelmanumeroita vuodenvaihdetta juhlittaessa. Entisajan ihmisten käsityksissä ennustaminen taas oli vakava asia.
 

Jos uudenvuoden saunassa puhuu paljon, lentävät kesällä kärpäset suuhun.


Enteiden tarkkailu, unien näkeminen ja erilaiset yliluonnolliset näkö- ja kuuloaistimukset olivat läsnä entisajan ihmisen jokapäiväisessä elämässä. Monien enteiden tarkkailu onnistui vain maaseutuoloissa. Uskomukset olivatkin usein ikivanhaa, esikristillistä perua.

Epätavalliset ilmiöt tai tapaukset tulkittiin enteiksi ja nähtiin enneunia. Uutenavuotena tehtyjen askareiden, tavallisesta poikkeavien tapahtumien tai silloin havaittujen luonnonilmiöiden uskottiin vaikuttavan koko alkavaan vuoteen. Eli jos uutenavuotena esimerkiksi nukkui pitkään, oli koko tulevan vuoden väsynyt.

TINOILLA TIETOA TULEVASTA

Ennustettaessa käytettiin usein apuna erilaisia välineitä. Tinanvalanta oli pitkään vain herrasväen tapa ja kartanoissa yleinen vuodenvaihteen huvi jo 1700-luvulla. Ensin tapa omaksuttiin länsi-Suomessa. Itä-Suomessa tinaa alettiin valaa vasta 1900-luvulla. Suomen säätyläiset saivat tinanvalannan esikuvan Ruotsista ja Keski-Euroopasta, missä tinan lisäksi oli valettu myös lyijyä, mehiläisvahaa ja munanvalkuaisia.

Tina oli tapana valaa talonväelle arvojärjestyksessä. Ensimmäinen tai viimeinen tina valettiin talon haltijalle, jonka suopeus tai epäsuosio luettiin tinamöykystä.

Valetusta tinakuvasta luettiin tulevan vuoden enteitä katsomalla, minkälaisen varjokuvan se heitti seinälle tai tutkimalla sen muotoa ja pintaa:

 

laiva = matka/onnellinen vuosi

hevonen/rattaat = matka

naisen pää = riitaa naapurien kanssa

kukka = ihailija

lintu = onnea

ruumisarkku/seppele = kuolema

säkkejä = hyvä viljavuosi

röpelöinen tai mureneva pinta = rahaa

mustat täplät = surua tai kuolemaa

tasainen möhkäle = sairautta

haarakas tina = vieraita

 

Myös valuvedessä oli voimaa. Jos siihen kasteli huivinsa tai nenäliinansa ja laittoi sen tyynyn alle yöksi, saattoi unessa nähdä tulevan puolisonsa. Uskottiin myös, että jos uudenvuodenyönä kastoi paidan hihan tinaveteen, ja mitään puhumatta kävi nukkumaan, tuli yöllä sitä kuivaamaan tuleva puoliso.

ONNEA TUOTTAVAT

Onni merkitsi entisajan ihmisille ennen kaikkea turvaa ja menestystä jokapäiväisessä elämässä. Jokaisen ihmisen uskottiin saavan oman ennalta määrätyn osansa, eli kohtalonsa verran onnea. Siihen ei aina kuitenkaan tyydytty, vaan onnea yritettiin saada lisää. Onnen menetystä myös pelättiin, joten onnea turvattiin erilaisin varaustaioin.

Jotkut kävivät uudenvuoden yönä "ottamassa onnea". He menivät toisten lammastarhaan, leikkasivat joka lampaan päästä kimpun villoja ja veivät ne kotiinsa.

Esineen tai asian hyvää onnea tuova vaikutus perustuu usein sen harvinaisuuteen. Onnea tuottavat aiheet esiintyvät usein uudenvuoden korteissa ja liittyvät vuodenvaihteen ennustuksiin: Nelilehtisen apilan löytäminen luonnosta on itsessään jo onnenpotku, joten on helppo uskoa sen tuottavan onnea omistajalleen. Uskomusten mukaan se tuli joko syödä heti löytymisen jälkeen tai säilyttää visusti raamatun välissä.

Hevosenkengän onnea tuottava ominaisuus tunnetaan ympäri maailman. Uskomuksen mukaan kenkää ei pidä etsiä vaan se tulee löytää sattumalta. Kotona hevosenkenkä tulee ripustaa oven yläpuolelle suojaamaan taloa. Kengän hukkaaminen vie onnen mennessään.

Kuuta pidetään naisellisuuden ja hedelmällisyyden symbolina. Sen kierto on rytmittänyt maanviljelyä ja suuret juhlat on ajoitettu uuden kuun tai täysikuun aikaan. Kuuhun on liitetty myös pahoja voimia, jotka aktivoituvat nimenomaan täyden kuun aikaan. On kerrottu tarinoita kuuhulluista ja ihmisen muuttumisesta ihmissudeksi täydenkuun aikaan.

Muita onnea tuovia asioita ovat uskomusten mukaan esimerkiksi nuohooja, sienet (tuovat pitkää ikää ja kuolemattomuutta) sekä sika, joka symboloi hedelmällisyyttä ja hyvinvointia.


NAIMAONNEA HAVITTELEMASSA

Tärkeimmät ennustamisen kohteet ovat aikanaan olleet naimisiinpääsy, työ ja ansiot, terveys ja kuolema sekä sää. Naimaonni askarrutti sekä tyttöjen että poikien mieltä. Aikana, jolloin vanhemmat päättivät lastensa naimisiinmenosta, ei nuorilla ollut juuri mahdollisuuksia vaikuttaa siihen kuka tuleva puoliso oli. Vihille mennessään nuoret eivät aina edes kunnolla tunteneet tulevaa puolisoaan. Tämän vuoksi koetettiin tehdä kaikki mahdolliset taiat, jotta oltaisiin voitu tietää jotain tulevasta puolisosta.
 

Uudenvuodenyönä nukkumaan mentäessä pannaan miesten housut pään alle. Kuka unessa niitä tulee noutamaan, on tuleva sulhanen. Miehet laittavat naisten hameen päänsä alle. Se, joka näyttäytyy unessa, on tuleva morsian.
 

Avioliitolla oli ennen kaikkea taloudellinen merkitys. Naimaton talontytär jäi useimmiten kotiin tekemään palkatta töitä ja hoitamaan vanhuksia. Tytöt opetettiinkin pienestä pitäen odottamaan avioliittoa. Muun muassa ns. onnenpeiliin katsomalla pyrittiin ennustamaan tulevaa avio-onnea: Tyhjään huoneeseen asetettiin pöytä ja sen päälle vastakkain kaksi peiliä. Peilien sivuille sytytettiin kaksi kynttilää. Peiliin katsottiin keskiyön hetkellä ja sieltä vastaan katsoi tuleva, se mitä eniten toivoi, tai se mitä eniten pelkäsi. Nuoret naiset toivoivat näkevänsä tulevan kosijansa. Kynttilöiden viereen saatettiin myös panna vesi- ja viinalasit, jotka heijastuivat peileissä. Niiden avulla voitiin päätellä oliko tuleva puoliso raitis vai viinaanmenevä riippuen siitä kumpaa juomaa sulhasen hahmo lähestyi.

Neito saattoi myös mennä uudenvuodenyönä sikopahnan ovelle ja kysyä, oliko toivoa naimisiin pääsystä. Jos pahnasta kuului röhkäisy, asiasta ei ollut epäilystä!


HYVÄÄ SÄÄTÄ JA MENESTYSTÄ TÖIHIN

Talonpojan menestys on ollut suurelta osin myös luonnosta riippuvaista. Tulevan vuoden sato ja siihen vaikuttava sää, talon varallisuus sekä töiden onnistuminen ovat olleet tärkeitä ennustamisen kohteita.

Uskottiin esimerkiksi, että kirkas tähtitaivas uudenvuodenyönä tiesi hyvää ohra- ja marjavuotta. Tai

Jos on usva uunnavuonna, niin halla kesäkuussa, talvi keskellä kesää, mutta jos usva on lumen pinnasta irti, vaikka vain sen verran, että koira sopii juoksemaan usvan alitse, ei halla tee vahinkoa.

 

Tulevan vuoden sadon runsautta on ennustettu esimerkiksi heittämällä olkia kattoon ja sanomalla jonkin viljalajin tai pellon nimi. Oli hyvä enne, jos olkia jäi runsaasti orsille. Enteiden otossa käytettiin apuna myös eläimiä, joiden vaistoihin luotettiin: Kukko tuodaan tupaan. Lattialle asetetaan kaksi olkirengasta, joiden keskelle toiseen ohran ja toiseen rukiin jyviä. Kukko lasketaan lattialle vapaaksi. Kumpaisia jyviä se menee syömään, sitä viljaa tulee sinä vuonna enemmän.

Karja- ja metsästysonnen varmistamiseen oli myös omat keinonsa: Jäniksiä saadaan maille, kun mennään uudenvuodenaamuna kello kaksi metsään ja kaadetaan siellä kymmenen haapaa.

Renkien ja piikojen pestit kestivät vuoden, jonka jälkeen palkollisia tietysti kiinnostivat seuraavan vuoden työnäkymät: Palvelija asettuu seisomaan pirtin perälle ja potkaisee sieltä kenkänsä ovelle päin. Jos kengän kärki kääntyy oveen päin, tulee muutto, mutta jos se kääntyy perään päin, jää taian tekijä seuraavaksikin vuodeksi taloon.


KUOLEMANPELKO

Uudenvuoden alkaessa varsinkin vanhoja ihmisiä askarrutti kysymys: Saanko elää vielä tulevan vuoden? Kansanuskomuksissa tunnetaan lukuisia vaikeaan sairauteen tai kuolemaan liittyviä enteitä. Tällaisia ovat esim. ristien näkeminen luonnossa, käen kukunta sekä lasten ja eläinten poikkeava käyttäytyminen. 
 

Uudenvuoden aattona annettiin koiralle ruokaa niin paljon kuin se jaksoi syödä, ja sitten ajettiin se ulos. Jos koira alkoi haukkua, kuoli talosta isäntä sinä vuonna.

 

Myös kynttilän liekistä luettiin enteitä. Jos sydänlanka taipui niin, että kynttilä alkoi sulaa toiselta reunalta, oli kynttilän edessä istuvalla edessään leskeys.

Kuoleman läsnäolo jokapäiväisessä elämässä oli entisajan ihmiselle luonnollista. Uskottiin, että jokaisen elämän pituus oli ennalta määrätty ja elämä jatkui jossakin muodossa myös kuoleman jälkeen.
 

Kun emäntä uudenvuodenaattona leipoi rieskataikinan hän nimesi itselleen yhden rieskan ja uuniin luodessaan pisti siihen rukiin tähkän pystyyn. Jos tähkä paloi ja kaatui, emäntä kuoli alkavana vuonna.


UUDENVUODEN JUHLAT​

Uuttavuotta juhlitaan syömällä nakkeja ja perunasalaattia, valamalla tinoja ja ampumalla ilotulitusraketteja. Kun kello lyö yöllä kaksitoista, nostetaan maljat ja toivotetaan hyvää uutta vuotta.

Uudenvuoden vastaanotto iloisen juhlinnan merkeissä on herrasväeltä opittu tapa, joka tuli tunnetuksi ensin kaupungeissa 1800-luvulla. Juhlinnalla on myös kansanomaiset juurensa: vuoden vaihtumiseen on aina kuulunut tukeva syöminen ja juominen. Niillä uskottiin saatavan voimia ja rikkautta tulevaksi vuodeksi.

 

JULKINEN JUHLINTA

Julkisempaan juhlimiseen kuuluu esimerkiksi tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe. Kaupunkien yhteisissä vastaanottajaisissa on ohjelmassa yleensä myös uudenvuodenpuheita ja vaikkapa musiikkia. Uudessakaupungissa tapa säilyi aina viime vuosiin asti. Aikaisemmin kaupungin tai seurakunnan edustajan puhe pidettiin uudenkirkon portailta. Kaupunginjohdon vielä työskennellessä vanhalla raatihuoneella, 1970-luvun puoliväliin asti, puhe pidettiin raatihuoneen pihalla tai avoimesta ikkunasta. Tapana oli myös, että VPK:n soittokunta soitti raatihuoneen ikkunasta rakennuksen edustalla ja torilla kuunteleville kaupunkilaisille.

 

Uudessakaupungissa on vietetty todennäköisesti ensimmäistä kaupunkilaisten yhteistä uudenvuodenjuhlaa 1900-luvulle siirryttäessä.


Ensin kokoonnuttiin juhlajumalanpalvelukseen uuteen kirkkoon, missä kuultiin myös rehtori J. Rostetin puhe. Tämän jälkeen VPK:n torvisoittokunta jatkoi musiikkiesityksellä kirkon rappusilla. Aiemmin julkinen uudenvuoden vastaanotto onkin ollut luonteeltaan vakavampihenkisempää: Uskonnollisen hartauden sävyttämään julkiseen uudenvuoden vastaanottoon on kuulunut myös esimerkiksi virsien veisaaminen.