Raija Tuulikki Nokkalan taidenäyttely: Etanan maksiminopeudella tehtyjä

Avoinna myös Itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 11-16.

Kulttuurikeskus Cruselli, Kullervontie 11A, 23500 Uusikaupunki

Raija Nokkalan taideteos, jossa etana vetää perässään kärryllä kahta pikkueläintä.

ETANAN MAKSIMINOPEUDELLA TEHTYJÄ

"Työni syntyvät etanan nopeudella, hitaasti ja hakien sisäänsä sitä, mitä haluan katsojalle välittää. Tunnen, että on tärkeää tehdä yhä näin, vaikka puhelimien kamerat, supertietokoneet ja kuvan käsittelyohjelmat pystyvät tuottamaan ihan mitä tahansa kuvamaailmaa eteemme koska tahansa ja vain yhdessä silmän räpäyksessä.

Olen aina ihaillut lapsien rohkeutta katsoa elämää ja naivistina yritän katsoa maailmaa samojen  suorien ja rehellisten silmälasien läpi. Maalaan teoksiini eläimiä ja ihmisiä yhtäläisinä luontokappaleina, mutta kerron silti aina tarinoita ihmisistä.

Huumorissa tärkeintä on vakavuuden tuhoaminen, mutta parhaimmillaan tuo pilke salakuljettaa uusia ajatuksia avautuneeseen mieleen. Maalausteni tarinat julistavat meille siitä, miten kaiken pitäisi olla, vaikka niin vain ei ole."

- Raija Tuulikki Nokkala

 

Taidepostikortteja on myytävänä aina sunnuntaisin näyttelyn aukioloaikoina.

Aukioloajat

Taidenäyttely on esillä kulttuurikeskus Crusellissa 13.11.-8.12.2023.

Näyttely on avoinna seuraavasti:
ma-ke klo 10-16
to klo 10-18
pe klo 10-16
su klo 13-16

Avoinna myös ke 6.12. klo 11-16