Tällä sivulla

Reseptien uusiminen

Uusimme Uudenkaupungin  yhteistoiminta- alueen  terveyskeskuksissa hoidossa olevien potilaiden reseptejä.

Jos lääke on määrätty sairaalasta tai yksityislääkäriltä, lääkäri ei voi uusia reseptiä ilman riittäviä tietoja henkilön sairauden seurannasta ja kokonaislääkityksestä. Uusiessaan reseptin lääkäri arvioi aina lääkehoidon tarpeen, lääkkeen käytön asianmukaisuuden sekä perustelun hoidon jatkamiseen. Tämä arviointi voi edellyttää esimerkiksi laboratoriotutkimuksia, ja joskus käynnin hoitajan tai lääkärin vastaanotolla.

Jatkuvassa käytössä olevan lääkkeen reseptin uusimista on syytä pyytää hyvissä ajoin, viimeistään kuukautta ennen lääkkeen loppumista. Tällöin lääkkeen sopivuus ja teho ehditään varmasti arvioida ja suunnitella mahdolliset muutokset ennen lääkkeen loppumista.

Sähköisen reseptin voi uusia joko OmaKanta- palvelun (kanta.fi), apteekin tai terveysasemien kautta. Lääkäri tekee päätöksen lääkkeen uusimisesta. Reseptien uusimiseen kuluu noin 7 vrk. Asiakas saa tiedon uusitusta tai uusimatta jätetystä reseptistä tekstiviestillä.  Tämä edellyttää, että matkapuhelinnumero on päivitetty potilastietojärjestelmään ja asiakas on antanut viestin lähettämiseen luvan uudistamispyynnön yhteydessä.

Uudistettavat e-Reseptit on syytä keskittää lääkärin vastaanotolle vuosikontrollin yhteyteen. Vastaanotolle on hyvä ottaa mukaan kaikkien käytössä olevien lääkkeiden reseptit ja lääkepakkaukset.

E-reseptin uusiminen puhelimitse

NISPA-palveluautomaatti palvelee reseptiasioissa arkisin klo 13-15 puh. 02 8451 2500

Apteekit

Uudenkaupungin I Apteekki

Alinenkatu 28, 23500 Uusikaupunki
puh. 02 842 6200, e-mail: ugin.vanha@apteekit.net
Avoinna: parittomina viikkoina ma-pe klo 8.30-18, la klo 9-15, su ja pyhinä klo 11-15.
Parillisina viikkoina ma-pe klo 8.30-18, la klo 9-15, su ja pyhinä suljettu.

Uudenkaupungin 2. (uusi) Apteekki

Vakka-Suomenkatu 18, 23500 Uusikaupunki
puh.  02 842 6100, e-mail: tuula.kiiskinen@apteekit.net
Avoinna: parillisina viikkoina ma-pe klo 8.30-20, la klo 9-16, su ja pyhinä klo 11-15.
Parittomina viikkoina ma-pe klo 8.30-20, la klo 9-16, su  ja pyhinä suljettu.

Kalannin Sivuapteekki

Pankkitie 3, 23600 Kalanti
puh. 02 874 102
Avoinna ma-pe 9-16.30.

Vehmaan apteekki

Vinkkiläntie 28, 23200 Vinkkilä
puh. 02-433 2152
Avoinna ma-pe 9-17

Taivassalon apteekki

Keskustie 11, 23310 Taivassalo
puh. 02 878 175
Avoinna arkisin 9-17, la 10-13