Valkokangas soi – La Cumparsitasta Kulkurin valssiin
Kulttuurikeskus Cruselli, Kullervontie 11A, 23500 Uusikaupunki
VALKOKANGAS SOI – LA CUMPARSITASTA KULKURIN VALSSIIN
Vapaa pääsy!
”Valkokangas soi – konsertti” on ikäihmisille suunnattu oma konsertti, jonka ohjelmisto koostuu ikäihmisille tutuista suomalaisen elokuvamusiikin aarteista. Elokuvista heijastetaan valkokankaalle lyhyitä musiikkikohtauksia, jotka herätetään uudelleen henkiin. Musiikki tekee tutkitusti hyvää muistille ja tuo virkistystä arjen keskelle tuttujen sävelten, kuvien ja elokuvatunnelmien kautta. ”Konsertissa palataan hetkeksi siihen aikaan, jota ei enää ole, mutta herätetään se uudelleen henkiin.”
Konsertin musiikista ja kaikesta teknisestä toteutuksesta vastaavat Rami Rafael ja Päivi Kurkilahti.
Rami on laulava lähihoitaja, kolminkertainen tangoprinssi ja valovoimainen esiintyjä. Rami hurmaa yleisön joka kerta takuuvarmasti komealla äänellään ja loistavalla vuorovaikutuksellaan yleisön kanssa. Hän on tehnyt vanhusten kanssa yhteistyötä esiintymällä lapsuudesta saakka, josta yhtenä isona palkintona hän sai vuonna 2004 Sotainvalidien ja veteraanien hopeisen ansiomerkin.
Päivi on musiikkiterapiaan erikoistunut musiikinopettaja (MuM) ja monipuolinen musiikkialan yrittäjä, jonka sydäntä lähellä on ajatus siitä, että musiikki kuuluu kaikille. Päivillä on mm. vuosien kokemus vanhusten laulattamisesta ja aktivoinnista musiikkihetkissä. Keikkavuosia on kertynyt myös reippaasti yli 20 vuotta erilaisissa kokoonpanoissa niin laulajana kuin pianistina.