Suomi
Asuminen ja ympäristö
Asuminen ja ympäristö

Kuuanvuori

Kuuavuoren maisemaa
Kuuanvuori on seudun korkeimpia kallioita (n. 50 m merenpinnan yläpuolella) ja sieltä avautuvat laajat näköalat yli metsien ja peltojen.
Uudenkaupungin vesitornit, kirkot, korkeimmat kerrostalot ja Yaran (ent.Kemiran) tehtaat hahmottuvat horisontista helposti. Kerrotaan lisäksi, että huipulta olisi voinut nähdä jopa 7 kirkon tornia, mutta nykyään puustoa on kuitenkin kasvanut sen verran ettei näin montaa tornia pysty enää näkemään.

Kallion laki on aina houkutellut ihmisiä tarkkailemaan maisemia ylhäältä käsin, ja jotkut ovat jättäneet pysyvän jäljen käynnistään kalliokirjoituksin. Mm. yhden kalliokirjoituksen mukaan maaherra S. af Ugglas on vieraillut paikalla 1797. (S. af Ugglas on Kalannin Männäisten kosken äärellä v. 1741-1813 toimineen rautaruukin yksi omistajista)

Matkaa Uudestakaupungista Kalannin keskustan kautta Kuuanvuorelle on n.12 km. (Kartta)
(Lahdentieltä tultaessa ajetaan Kuuanvuorentietä noin 2 km ja runsas 200 metriä Sautuntanhuan tienhaaran jälkeen on Kuuanvuorentiessä pieni levennys autolle ja siitä alkaa tienviitalla merkitty kävelypolku vuorelle.)

Kuuanvuori on yksityisen maanomistajan alueella, eikä siellä ole tulentekopaikkaa. Avotulen teko maastoon ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.
Kuuavuori, kalliokirjoitusta
Kalliokirjoitusta Kuuanvuorella