Suomi
Kesäistä kaupunginlahtea. Paljon veneitä ja ruusut kukkivat.
Kaupunkisuunnittelu

Asemakaava Pryki ympäristöineen

Prykin talo ympäristöineen, asemakaavan muutos

Kaava- ja tonttijako on hyväksytty 5.2.2018 ja ne tulivat voimaan kuulutuksella 29.3.2018.
(kts. kaupunginvaltuuston kokouspöytäkirja)

Kuvaus kaavasta
Prykin tonttia pienennetään ja puistoalueen ulottuvuutta muutetaan vastaamaan paremmin alueen nykyistä käyttöä. Kulkeminen ja pysäköinti jäävät puistoalueelle.
Uudenkaupungin kaupunki omistaa alueen maat ja Prykin tontti on vuokrattu pitkäaikaisella vuokrasopimuksella rakennuksen omistajalle.
Rakennuksen tontti on  turhan suuri ja myös Ruokolanjärven virkistyskäyttöä ajatellen on pysäköinti tarkoituksenmukaisemmin järjestettävissä osoittamalla se yleiselle alueelle. Asemakaavan muutos on tullut vireille kaavoituskatsauksen yhteydessä ja samalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä.

Asemakaavan muutos koskee:
Kiinteistöä 895-8-22-5 ja osaa maantiealueesta 895–895-0-196 (Vakka-Suomenkatu).
 
Asemakaavan muutoksella muodostuu
VIII kaupunginosan kortteli 22 sekä puisto- ja katualuetta.

Osalliset:
Osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. (MRL 62 §)



 
Prykin ympäristöä ilmakuvassa (kevät 2012)
Prykin komea rakennus  (kesä 2015)

Kaavan kulkuvaiheet:

-Vireilletulo ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä kaavoituskatsauksen yhteydessä 21.9. – 20.10.2017
-Kaavaehdotus ja tonttijako nähtävillä 23.11.-27.12.2017
-Hyväksyminen 5.2.2018
-Voimaantulokuulutus  29.3.2018