Suomi
Kaupunkisuunnittelu

Demokatu -projekti

Demokatu -projekti on saatu päätökseen. Hanke on raportointivaiheessa. 
 
Loppukesästä 2018 Uudessakaupungissa testattiin uusia ideoita keskustan kehittämiseksi. Konkreettisilla kokeiluilla pyrittiin löytämään ratkaisuja viihtyisyyden lisäämiseksi. Demokadun tavoitteena oli osallistaa laaja kirjo kaupunkilaisia ja erilaisia sidosryhmiä suunnittelemaan ja testaamaan keskustan kaupunkitilaa. Tilat syntyivät vuoropuhelussa.

Korttelin pituinen pätkä Alistakatua muutettiin väliaikaiseksi kävelykaduksi sekä torille ja Rauhanpuistoon koottiin erilaisia oleskelutiloja ja aktiviteetteja. Tavoitteena oli synnyttää yhteinen kokemus, aina suunnittelusta lopputuloksen arviointiin saakka. 

 
Sateenvarjoja Alisenkadun yllä
Rauhanpuisto koki Demokatu -projektin myötä todellisen renesanssin. Lähes unhoon painunut keskeinen kaupunkipuisto toimi kesän aikana kaupunkilaisten ja matkailijoiden olohuoneena ja levähdyspaikkana. Lukuisat riippukeinut, kauniit valot ja osallistavat tapahtumat ilahduttivat koko helteisen loppukesän.

Käytämme mm. seuraavia aihetunnisteita somessa: #demokatu #uusikaupunki #puistokumous #puistokaappaus

Demokadun tunnelmiit voit palata mm. projektin Facebook-sivulla!

Ajankohtaista

Demokatu Uusikaupunki -projektia hallinnoi Ukipolis Oy, sen toteutuksesta vastaa Uudenkaupungin kaupunki ja hanketta tukee  Maaseudun kehittämisyhdistys Ravakka Leader-rahoituksella.  Mukaan keskusteluun ja suunnitteluun kutsutaan kaikki halukkaan! 

Ajankohtaista