Suomi
Asuminen ja ympäristö
Asuminen ja ympäristö

Lokalahti

Lokalahden keskusta
Lokalahti sijaitsee Selkämeren rannalla Uudenkaupungin keskustasta etelään. Saaria  ja rikkonaista rantaviivaa on paljon ja näin ollen myös kesämökkejä. Lokalahden keskusta on muodostunut alueen suurimman järven, Ahmasveden luoteispäähän ja alueella on ollut suhteellisen tiheää asutusta jo keskiajan päättyessä. Ensimmäinen kappelikirkko rakennettiin v. 1409 ja nykyinen puukirkko on 1700-luvulta. Lokalahti liitettiin Uuteenkaupunkiin 1981.

Lokalahden vapaat omakotitontit sijaitsevat Lokalahden keskustan pohjoispuolella ns. Rauvolan alueella. Alue tarjoaa rauhallisen asuinympäristön metsän keskellä. Marja- ja sienimaastot alkavat siis lähes kotioveltasi. Luontoon voi tutustua myös läheisellä luontopolulla tai lähteä eväsretkelle keskustan tuntumassa olevalle Palomäen laavulle. Lähimaastoon on myös v. 2015 valmistunut 18-väyläinen frisbeegolfrata.

Lokalahdelta löytyvät omat keskeiset palvelut kuten päiväkoti, koulu, kauppa jossa myös postin palvelut sekä ravintola. Lokalahti on hyvien tieyhteyksien varrella. Matkaa Uudenkaupungin keskustaan on n.16 km ja Turkuunkin vain vajaa 60 km. Lokalahteen ja sen paikallisiin tapahtumiin voi tutustua Lokalahti-seuran sivuilla.

Kaupungilla on tarjolla edullisia vapaita omakotitontteja, joita voi joko vuokrata tai ostaa. Myös viereisen tontin hankkimista itselleen on mahdollisuus anoa Rauvolan ensimmäisellä alueella.
Lokalahden Rauvolan 1. alueelta
Lokalahden Rauvolan 1. alueelta

Rauvolan 1. alue

Muutama yksittäinen metsään rajoittuva tontti on enää vapaana tällä ensimmäiseksi  rakentuneella   alueella.
Sijainniltaan alue on rauhallinen metsäisen luonnon  ympäröimänä.  Lokalahden keskustan palvelut  kuten mm. kauppa ja päiväkoti ovat  kuitenkin vain noin  kilometrin päässä ja kouluunkin on matkaa vajaa 1.5 km. Tontit myydään tai vuokrataan ja myös viereisen tontin hankkimista itselleen voi anoa.
 

Rauvolan 1. alueen vapaat tontit

Kaupunginosa: Rauvola
 
Kortteli Tontti Pinta-ala m2 Rak.oikeus ka-m2 Lähiosoite
12 2 1050 263 Taiminpolku 4
15 1 1170 293 Jäppiläntie 2
16 3 1060 265 Jäppiläntie 12
Lokalahden Rauvolan 2. alueelta
Lokalahden Rauvolan 2. alueelta

Rauvolan 2. alue

Ensimmäinen talo alueelle valmistui vuonna 2013, joten tämän uudemman alueen rakentuminen on vasta aluillaan. Valinnanvaraa tonttien suhteen on siis vielä runsaasti.  Metsä  ja rauhallisuus antavat alueelle oman positiivisen leimansa.
Lokalahden keskustan palvelut kuten mm. kauppa ja päiväkoti ovat helposti saavutettavissa noin kilometrin päässä ja kouluunkin on matkaa vain noin 1.5 km.

Tontit vuokrataan. 

Rauvolan 2. alueen vapaat tontit

Kaupunginosa: Rauvola, 101.
 
Kortteli Tontti Pinta-ala m2 Rak.oikeus ka-m2 Lähiosoite
         
26 2 1475 295 Mirjanpolku 1
26 4 1619 324 Mirjanpolku 3
27 1 1314 263 Mirjanpolku 2
27 2 1176 235 Mirjanpolku 4

Tontin neliöhinta 2018:
2,61 €/m2

Tontin vuosivuokra
= 5 % (2,61 € x m2)


-varausaika 9 kk
-varausmaksu 300 €
-vuokraus tai osto (Rauvola 1.)
-vuokraus, osto myöhemmin (Rauvola 2.)
-viereisen tontin hankkimismahdollisuus