VENÄLÄISEN HAUTAUSMAAN MUISTOMERKKI

Paikka: Itäinen Viertotie 9

Lahjoittaja: Kotiseutuyhdistys Kaupunkim Poja

Venäläinen hautausmaa perustettiin Uudenkaupungin seurakunnan toimesta v. 1810, jolloin vanhan kirkon vieressä ei enää ollut tilaa uusille haudoille.

Hautausmaa on hyvin pieni ja edes kaikki kaupunkilaiset eivät tiedä sen olemassaolosta. Hautausmaa on lähes unohdettu ja vain yksi hautakivi on enää jäljellä. Vaikka hautausmaa oli venäläinen, siihen haudattiin myös luterilaisia. Ensimmäinen vainaja oli Emmanuel-niminen kerjäläispoika. Vuoden 1849 jälkeen haudattiin erityisesti venäläistä sotilashenkilöstöä ja heidän omaisiaan, kuten v. 1889 haudattu luutnantin lapsi Feodor, jonka pieni hautakivi on ainoana säilynyt meidän päiviimme. Viimeisenä on haudattu kauppias Michejeffin lapsi, aivan 1900-luvun alussa.

Venäläinen hautausmaa kuuluu edelleen Uudenkaupungin seurakunnalle.

UUDENKAUPUNGIN HAUTAUSMAAN MUISTOMERKKI

Paikka: Uudenkaupungin hautausmaa, Sanno

Materiaali: kivi

Teksti: Tämä hautausmaa otettiin käytäntöön 7.12.1849, jolloin tähän haudattiin Vanhaemäntä Maria Juhontytär Vohdensaaren Vuolasta
* 6.7.1764 k. 3.12.1849. Muistomerkin pystytti seurakunta 1949.

Uusi hautausmaa vihittiin käyttöön 7.12.1849. Ensimmäisenä haudattiin vanhaemäntä Maria Juhontytär Vohdensaaren Vuolasta. Tällöin vanhan kirkon viereen ei haudattu 90 vuoteen ketään. Koska vanha kirkko oli kuitenkin keskeinen, vuosien 1939-1944 sotien aikana useimmat sankarivainajat haudattiin vanhan kirkon hautausmaahan. Sotien päätyttyä temppelin juurella oli 74 yhdenmukaista muistolaattaa.

Uudella hautausmaalla oli vielä 1930-luvulla suurena haittana se, että vainajat oli aina siunattava ulkona haudalla. Siunauskappeli oli siis välttämätön ja 1930-luvun lopussa sellainen päätettiinkin rakentaa. Varoja saatiin kauppias ja rouva Lundströmin sekä Färdigin lahjoitusrahastoista ja myös seurakunta osallistui kustannuksiin. Kappelin piirustukset laati arkkitehti Yrjö Vaskinen, ja rakennustyön teki Reijo Kosken rakennusliike. Kappeli valmistui v. 1940. Se on kaunis pienehkö rakennus.

Siunauskappelin valmistuminen merkitsi huomattavaa muutosta hautajaismenoihin. Kun kappelin holvissa voidaan säilyttää vainajat ennen hautajaisia, luovuttiin siihen asti yleisestä tavasta pitää kuolleet kotona siunauspäivään asti. Silloin jäivät pois myös ns. prosessit eli hautajaiskulkueet, jotka vainajan arvosta riippuen saattoivat olla varsin pitkiäkin. Ihmiset kerääntyivät katsomaan hitaasti etenevää kulkuetta. Kulkue eteni Alistakatua pitkin Itätulliin ja siitä edelleen Sannolle päin. Hevosten vetämiä ruumisvaunuja oli neljät erilaiset; koristeellisia ja vähemmän koristeellisia: vaivaisten vaunut, tavalliset, välivaunut ja parhaimmat vaunut. Viimeinen vainaja hevosvetoisilla vaunuilla haudan lepoon saatettiin vuonna 1956.