◦Elatusapu
Lapsen elatusturva
Elatustuen myöntäminen on siirtynyt kansaneläkelaitoksen tehtväksi 1.4.2009 alkaen. Siirry kelan sivuille.
Elatusapujen ja elatustuen määrät nousivat 1.1.2009
Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä elatusapuihin ja elatustukiin tulee vuoden alusta 5 %:n indeksikorotus. Elatustukeen tulee lisäksi tasokorotus.
Elatusavut Korotus koskee oikeuden päätöksellä tai elatussopimuksella ennen 1.1.2007 vahvistettuja elatusapuja. Korotus voi tulla 1.1.2007 tai sen jälkeen vahvistettuihin elatusapuihin vain, jos siitä on erikseen maininta asiakirjassa.
Elatustuet Täysimääräinen elatustuki on vuoden alusta 151,85 euroa/lapsi/kk.
Korotusmerkinnät Elatusavun saajat voivat hakea korotusmerkinnät elatussopimuksiin ja -päätöksiin sosiaalikeskuksesta. Tällöin myös elatusvelvollinen saa ilmoituksen korottuneesta maksusta. Elatusvelvollisen tulee kuitenkin huomioida korotus, vaikkei siitä hänelle erikseen ilmoitettaisikaan. Elatustukea saavien osalta asia hoidetaan viran puolesta.
Palvelusihteeri Kristiina Blomvall, puh. 050 420 5201.
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@uusikaupunki.fi