Kaavan kulkuvaiheet - Miten voin vaikuttaa ?
Kaavoitukseen voi parhaiten vaikuttaa mm. seuraamalla kaupungin kuulutuksia tai toimielinten esityslistoja ja pöytäkirjoja sekä osallistumalla ja ilmaisemalla mielipiteensä.
Jokaisesta kaavasta laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kerrotaan kaavatyön vaiheet. Suunnitelmassa määritellään ne tahot, joiden osalta pyritään vuorovaikutukseen sekä ajankohta, jolloin tämä järjestetään.
Kaavoituskatsauksen yhteydessä tiedotetaan kaavojen vireille tulosta sekä niiden osallistumis- ja arviointisuunnitelmien nähtävillä olosta.
Mikäli kaavaprosessi käynnistyy kaavoituskatsauksen laatimisen jälkeen, ilmoitetaan vireille tulosta erikseen.
Tekninen lautakunta asettaa asemakaavaluonnoksen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.
Osallisella on mahdollisuus esittää kaavan valmistelijalle suullinen tai kirjallinen mielipide vireillä olevasta kaavasta. Mielipiteen voi esittää alustavasta kaavaluonnoksesta tai luonnoksesta.
(MRL 62 §, MRA 30 §)
Luonnosvaiheen jälkeen laaditaan kaavaehdotus, joka asetetaan julkisesti nähtäville.
Mikäli nähtävillä olevassa kaavaehdotuksessa on huomauttamista , voi osallinen tehdä kirjallisen muistutuksen ennen nähtävillä oloajan päättymistä. (MRL 65 §. MRA 27§)
Sekä luonnoksen että virallisen kaavaehdotuksen nähtävillä olosta julkaistaan kuulutus paikallislehdissä. Lisäksi osalliset saavat kirjeitse tiedon nähtävillä olosta.
Kaikki kaavat ovat valmisteluvaiheessa useamman kerran nähtävillä.
Katso kaavio asemakaavan etenemisvaiheista.