Asukkaille Yrityksille Matkailijoille Uusikaupunki Uusikaupunki palkki
ASUKKAILLE
YRITYKSILLE
MATKAILIJOILLE
PÄÄTÖKSENTEKO

- A A A + | Sivukartta

Palaute  |  TEKSTIVERSIO
Asukkaille / Tekniset palvelut / Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttöosasto / Kaavoitus / Miten voin vaikuttaa

Miten voin vaikuttaa ?

Kaavoitukseen voi parhaiten vaikuttaa hankkimalla tietoa, osallistumalla ja ilmaisemalla mielipiteensä.

Jokaisesta kaavasta laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kerrotaan kaavatyön vaiheet. Suunnitelmassa määritellään ne tahot, joiden osalta pyritään vuorovaikutukseen sekä ajankohta, jolloin tämä järjestetään.

Kaavoituskatsauksen yhteydessä tiedotetaan kaavojen vireille tulosta sekä niiden osallistumis- ja arviointisuunnitelmien nähtävillä olosta.
Mikäli kaavaprosessi käynnistyy kaavoituskatsauksen laatimisen jälkeen, ilmoitetaan vireille tulosta erikseen.

Kaikki kaavat ovat valmisteluvaiheessa useamman kerran nähtävillä.
( Katso kaavio asemakaavan etenemisvaiheista.)

Tekninen lautakunta asettaa asemakaavaluonnoksen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville. 

Osallisella on mahdollisuus esittää kaavan valmistelijalle suullinen tai kirjallinen mielipide vireillä olevasta kaavasta. Mielipiteen voi esittää alustavasta kaavaluonnoksesta tai luonnoksesta.  (MRL 62 §, MRA 30 §)

Luonnosvaiheen jälkeen laaditaan kaavaehdotus, joka asetetaan julkisesti nähtäville.

Mikäli nähtävillä olevassa kaavaehdotuksessa on huomauttamista , voi osallinen tehdä kirjallisen muistutuksen ennen nähtävillä oloajan päättymistä. (MRL 65 §. MRA 27§)

Sekä luonnoksen että virallisen kaavaehdotuksen nähtävillä olosta julkaistaan kuulutus paikallislehdissä. Lisäksi osalliset saavat kirjeitse tiedon nähtävillä olosta.

 

 






Kielivalinta
Choose your language
UUTISET / AJANKOHTAISTA
TAPAHTUMAKALENTERI
SUORAT LINKIT
A-(H1N1)v influenssatietoa
Esityslistat ja pöytäkirjat
Hiilineutraalit kunnat -hanke
Kartat
Kirjasto
Kuulutukset, ilmoitukset
Paikallisuutisia
Suosituimmat sivut
Tarjouspyynnöt
Terveyskirjasto
Työpaikat
Uudenkaupungin sää
Webbikamerat
Viimeksi päivitetyt sivut
Yhteispalvelupiste
Yhteystiedot ja puhelinluettelo
Yleistietoja

Uutta puhtia ukista
Pelaa Uusikaupunki-visaa
Me olla ain hyväl humoril
Valitse koti Uudessakaupungissa